Nuori tyttö tuli nopeasti loivaa, vaskenväristä sileää kalliota alas.
Hänen hameensa heiluivat osaksi kävelystä ja osaksi tuulesta, joka oli alkanut puhaltaa lännestä.
Hän käveli huolettomana välittämättä tuulesta, joka kohotti hänen hameensa helmaa.
Hän tuli suoraryhtisenä ylpeässä ja onnellisessa nuoressa suloudessaan.
Markus nousi ja käveli häntä vastaan.
— Hyvää huomenta, setä!
— Tulithan sinä! Minä jo pelkäsin…
— Minähän lupasin!… Mutta ajatteles, että olen kaikki vaatteeni täällä pesettänyt ja nyt niitä tänään silittänyt ja pakannut matkalaukkuihin. Siinä oli työtä!
Sitten asettui hän Markuksen eteen, tarttui häntä molempiin käsiin ja sanoi:
— Kuule setä! Minä kiitän sinua!… Koko kesästä… Niin…
Kauneimmasta elämässäni!
Sitten kääntyi hän merelle päin ja huudahti: