— Minua ihan itkettää, kun minä sitä ajattelen, sanoi hän surullisena.
— Itke vain… Se helpottaa.
— Hyi setä, kuinka sinä olet paha! — Että sinä voit ja saatoitkaan minulle niin sanoa!
Martta vaikeni, otti nenäliinan ja alkoi todellakin itkeä.
Hän kääntyi äkkiä ja alkoi kävellä pois päin hartiat kumarassa ja ääneti itkien.
Markus seisoi yhä kalliolla ja tupakoi ja ihmetteli Martan käyttäytymistä.
Hän uskoo, että Martta on väsynyt ja oikuttelee ja että hän pian kääntyy takaisin, tulee jälleen hänen luokseen ja nauraa koko jutulle.
Mutta niin ei käynyt.
Martta alkoi kävellä nopeammin ja nopeammin ja taakseen katsomatta meni pitkin Rantakujaa asuntoaan kohti. Seuraavana aamuna hän matkusti kello neljä lähtevässä postiveneessä kotiinsa, kaupunkiin.
* * * * *