Markus istui vielä kauan kalliolla.
Hän poltti sikarin toisensa jälkeen ja katseli merelle.
Hänen teki mieli mennä Martan luo ja pyytää anteeksi, eikä vain pyytää anteeksi, vaan myös kosia.
Sitä hän mietti.
Hänestä tuntui, että Martta, vaikka onkin parikymmentä vuotta nuorempi, on se oikea.
Markus ajatteli koko elämäänsä.
Kuinka se on tähän kesään asti kulunut tasaisesti ja hiljaisesti, kuin suuri virta — kuin purjelaiva merellä hiljaisessa tuulessa ja väliin tyynessä. Sitten tulee "sysäys".
Suuren myrskyn ensi puuska viheltää takilassa.
Siitä vasta vauhti alkaa!
Kaikki siihen asti oli kuin uneksimista, kuin tarkoituksetonta, päämäärätöntä hapuilemista.