Hän tunsi, että tuulispää, raju myötätuuli on kaapannut hänet kynsiinsä ja alkanut häntä kiidättää.
Hän oli joutunut viimeisen suuren tuulensa vietäväksi.
Hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta, mihin se vie. Sen hän vain käsitti, että varsinainen ELÄMÄ on alkanut, eikä se kysy, mitä hän itse tahtoo ja aikoo tai mitä hän on päättänyt tehdä.
IX luku.
SARLAKANPUNAINEN PELAKUUNA.
Jumalall' on onnen ohjat
Luojalla lykyn avaimet
ei Katehen kainalossa
Pahansuovan sormenpäässä.
Muutama päivä edellisen jälkeen istuu Markus virkapöytänsä ääressä, edessään paksu asiakirjavihko, johon häneltä vaaditaan lausuntoa.
Markus on lukenut sen läpi jo pariin kolmeen kertaan, mutta ei vieläkään tiedä sen sisältämästä asiasta mitään, sillä lukemisen on toimittanut hänen silmänsä, eikä hänen ajatuksensa.
Ajatukset ovat vaeltaneet muualla — aina siitä asti kuin Martta lähti.
Väliin on hänen täytynyt lähteä itsekin vaeltamaan sinne, missä ajatukset vaeltavat, nimittäin kaikille niille paikoille, joissa hän on Martan kanssa käynyt — vuorille, luolille, rantakallioille, metsäpoluille, Kappelniemen raunioille — joka paikkaan.