Oli jo myöhä ilta, ennenkuin hän pääsi lähtemään.
Äiti ja tytär saattoivat häntä eteiseen.
— Ethän sinä vain ole minulle mistään vihainen, setä?, sanoi Martta.
— En. En mistään.
— Onko se ihan varma? Älä ole vihainen mistään, rakas setä! —
Milloinka sinä lähdet takaisin saareen?
— Luultavasti jo tänä yönä…
— Tänä yönä!?
— Niin.
— Voi voi! Ja kun minä jo olin iloissani, että saan käydä katsomassa sinun jahtiasi huomenna — no — se ei ole niin tärkeää… Hyvää yötä!
— Hyvää yötä!