— Ole huoletta, äiti! Minä teen sinut vielä niin onnelliseksi, että hymyilet valveillakin! — ja hiipi ovelle, jonka avasi taitavasti — Oh! — kyllä hän oli sen konstin oppinut palatessaan niin usein myöhäisiltä retkiltään!
Pitkin Vesiportinkatua hän käveli alas Salakkalahden rantaan, jossa hänen jahtinsa "ANNA" oli ankkurissa.
Satamassa näkyi paljon kuivaamaan avattuja purjeita laivoissa ja veneissä.
Kalastajia souti rantaan ja maalaisia hevosineen ja rattaineen alkoi kerääntyä torille. Kaupunki heräsi aamu-unestaan päivän touhuun.
Hän istui jollaansa ja alkoi huovata jahtiaan kohti. Hän tahtoi koko ajan nähdä jahtinsa, siksi hän sinne mennessään aina huopasi ja sieltä palatessaan aina souti — hiljakseen ja pysähtyen joskus pitkäksi aikaa ihailemaan jahtinsa kauniita viivoja ja sen kuvastelemista veteen. Nytkin hän pysähtyi puolimatkaan, antoi airojen levätä ja ihaili venettään kuin morsiantaan. Veden pinta oli miltei tyyni. Se väreili hiukan ja rikkoi moniksi kiemuraisiksi kuviksi jahdin valkean rungon sekä sen maston kuvastukset, ja leimahtelivat jahdin kupeet aamun kiiltävässä valossa.
Päästyään jahtiin avasi hän purjeet, jotka heti alkoivat hulmuta poutaisessa aamutuulessa, joka puhalteli lounaasta.
Hän oli jahdin ainoa omistaja nykyjään. Se oli hänellä jo kolmatta kesää. Aluksi heitä oli kaksi omistajaa — olivat saaneet sen halvalla eräästä kuolinpesän huutokaupasta. Viime syksynä hän oli lunastanut toisenkin puolen sen hinnasta ja saatuaan veneen kokonaan omakseen, oli hän antanut sille uuden nimen.
Varhaisesta keväästä myöhään syksyyn vietti hän kaikki vapaa-aikansa purjehdusretkiin, jotka ulottuivat kauas saaristoon, milloin Säkkijärven, milloin Koiviston puolelle. Toissakesänä oli hänellä kuukauden pitkä loma, ja silloin hän risteili ympäri Suomenlahtea kaksi hauskaa toverusta mukanaan.
Milloin hän ei voinut kohottaa ankkuria, vietti hän aamuvarhaiset tunnit istuen veneessään kuivattelemassa purjeita, niinkuin nytkin, tai huuhtomassa kantta, kirkastelemassa veneen vaskiosia, tuulettamassa kajuuttaa ja niin pois päin. Aina hänellä oli siellä hommaamista. Hän töin tuskin tänäkään aamuna ennätti kotiin aamiaiselle, jonka äiti oli valmistanut kello kahdeksaksi ja sen jälkeen oli hänen jouduttava virkapaikalleen.
— Kuinka ihana aamu tänään, äiti! huudahti hän istuessaan aamiaispöytään.