— Niin niin! Kolmenkanttiset.
— Mitäs ne silmät tähän kuuluvat?
— No — tässä meidän saarelaisten kesken vain sanotaan, että varkaalla ja valehtelijalla on kolmenkanttiset silmät.
Pokon omat silmät olivatkin pyöreät kuin napit. "Kattokast meijän Pokkoa! Sillä on silmät kuin tinanapit", oli hänen isävainajansakin jo sanonut Pokon pienenä ollessa.
— Kallu on hyvä purjehtija, lisäsi vallesmanni, välittämättä sen enempää silmäjutusta.
— On kyllä, on kyllä — mutta —
— Tällä saarella ei ole toista, joka hänet voittaa.
— No — eiköhän sentään —
— Ei kuulu olevan! — Ja tunnen minä miehen itsekin. On hän jo isänsä eläessä usein hoitanut isänsä virkaa. — Vai olisiko sinun tiedossasi ollut joku parempi? Sano pois vain! Ei se ihan myöhästä ole vieläkään. Ei ole Kallulla vielä virkapapereita käsissään.
— No en minä sitä varten tänne tullut, mutta kun asia kerran joutui näin puheeksi, niin — ja kun minulta kerran kysytään — niin täytynee minun sanoa suuni puhtaaksi. On niitä muitakin — kuulehan vallesmanni — muitakin miehiä, eikä vain tämä Pelto-Kallu. — Olisinhan tässä minäkin ollut — joutilas mies — joutilas mies — tuot noin — ja siihen ammattiin kuin luotu — tunnen kaikki saaren asiat ja osaan purjehtia yöllä tai päivällä mihin hyvänsä — yöllä tai päivällä, kesällä tai syksyllä — millä ilmalla hyvänsä — enkä — tuot noin — kulkisikaan varkaiden kanssa samassa koplokissa —