Ääneen lausui Kallu — ja silloin istuivat nuo kolme miestä jo pöydän ympärillä syömässä:
— Olis se mukavaa — asua yksinään tällaisessakin luodossa…
— Jaa, että sinun mielestäsi olisi se mukavaa?, kysyi Pokko.
— Miks'ei olisi!
— Etköhän pelkäisi, että rupeaisivat nuo kaksi merimiehen jäännöstä kummittelemaan — tai koko laivanväki? Siinähän ne maannevat kaikki, mikä lähempänä, mikä kauempana rannasta.
— Kummittelemaan!, venytteli matkien Kallu.
— Niin niin. — Ja monien muiden laivojen miehet — kaikki — ammoisista ajoista tähän tiensä päättäneet.
— Tutut ja omaisethan vain kummittelevat. Oman saaren hautuumaata ihminen pelkää vaan ei vierasta. Ja kummittelevat ne kyllä sellaiset rannatkin, joihin on omansaarelaisia joutunut laivarikkoon ja hukkunut. Nämä täällä on vieraita. Ja jos yksin asuisin jollakin tämänlaisella saarella, soutaisin aina kaikki luut ja ruumiit kauas merelle ja upottaisin sinne.
— Kyllä, kyllä sinulta taitaisi jäädä asuminen, ainakin tällä saarella, tekemättä. Tekemättä, sanon minä, se työ sinulta jäisi.
— Tällä saarella!? Täällä Viirissäkö?