— No jaa. — Musta kansa on taas erikseen. Ne eivät saa tehdä pahaa oikeille ihmisille.
— Ei se niinkään erikseen ole! Ihmisiä nekin ovat! Samoja Aatamin lapsia. Yhtä kauan maan päällä olleita kuin mekin — eivätkä kumminkaan ole sen parempia kuin mekään: Kivellä kamahuttaa siellä musta mies poikaasi päähän kun tämä viimeisillä voimillaan uiden yrittää päästä ihmisten turviin.
— Mitäs sä haastat, mies!?
— Sitä vain, että kelpaa se raha mustalle neekerillekin, jos sattuu sitä pojallasi olemaan! — Kamahuttaa kivellä uijaa päähän, vetää ruumiin maalle, tyhjentää taskut, ryöstää vaatteet ja kaivaa ruumiin hiekkaan, tai soutaa ulos merelle, miten vain. — Mitäs tästä on lukua: Tuntematon ja nimetön mies! Ei sen henki neekerinkään silmissä mitään maksa!
Pelto-Kallun nyrkki kumahti kajuutan pöytään.
— Oleksä — saatana — sitä mieltä — huusi Kallu ja vasemmankin silmän luomi laskeutui hyvin alas — että minä, totta jumalaut! — olisin kamahuttanut kivellä päähän näitä kahta pähkinälaivan miestä!? Tappanut ne!? Peruuta sanas, tai saat tästä puukosta!
— Hoida sinä vain luontoasi, äläkä anna käsille valtaa. — Enhän minä ole mitään sanonut! Hyvä mies kuitenkin! Ihan kun mielipuoli rupeaa huutamaan — huutamaan ja uhkaamaan puukolla ihan syyttä ja ilman asiaa! Kuulihan sen tässä vallesmannikin, että minä puhuin sinun pojastasi! Ymmärräksä! Sinun pojastasi, että jos musta mies, neekeri nimittäin, kamahuttaisi sinun poikaasi päähän. Jokaisella matruusilla on isä, niinkuin sinunkin pojallasi. Enhän minä ole sanonut, että sinä tällä saarella olet ketään kamahuttanut päähän, ei enemmän kivellä kuin kirveelläkään. Herra Jumala siunatkoon, kun ihan peljästyin, kun rupeaa siinä huutamaan kuin hullupää ja huitomaan puukollaan ja ilman syytä. Enhän minä tiennyt että tämä niin arka paikka on sinulla, ja että sinä täällä olet miehiä päihin kivillä tai kirveillä kamahutellut!
— Tästä saat vastata käräjillä! Näytä toteen sanasi siellä! Sinä kurja ruunun hylky ja kelmi!, huusi Kallu ja rummutti molemmin nyrkein kajuutan pöytään. Molempien nyrkkien rystyset olivat hänellä valkeat ja oikeassa nyrkissä oli puukko, terä pystyssä ylöspäin — Kallu oli puukolla juuri leikannut läskiä suuhunsa.
— Mistäs sinä minut käräjille saisit?! Et mistään! Ei niin tuhmaa lautamiestä olekaan, he he he, että manaisi minut käräjille ilman syytä. Ilman syytä!! Johan nyt jotakin pitää kuulla! Ei sitä miestä niin vain ilman asiaa käräjiin viedä! Vai mitä meinaa vallesmanni! Toistahan se olisi, jos minä veisin sinut, Kallu, näistä uhkauksistasi… Mutta minä en olekaan mikään Pelto-Kallu, minä. Se älähtää, johon kalikka sattuu. Minä olen rauhan mies. En minä tahdo kenellekään pahaa. Minä annan toisen elää, jos toinen antaa minun. Ja mieluummin minä itse kuolen, kuin tapan toisen. Minä sanon, kuin ennen Hinun Aapramvainaa, että "parempi on ateria kaalia rakkaudessa ja sovussa, kuin paistettu härkä vihassa ja kateudessa." — Niin se on!
Kallu alkoi vähitellen tyyntyä, etenkin, kun pitkään aikaan ei kukaan puhunut mitään.