— Onko lapiot jo jollassa?
— On. Kaikki on kunnossa.
— No sitten ei muuta kuin mennään maihin. Kallu ja Pokko olivat lapsesta asti käyneet täällä kalastamassa ja tunsivat kaikki maihinnousupaikat. Se olikin tarpeellista, sillä ummikas kävi ympäri saarta ja vaikea oli lähestyä sitä täältä suojanpuoleltakin.
Markus istui perällä.
Keskipiitalla istui Kallu ja souti.
Hän oli hiukan levoton ja hermostunut, mutta katsoi kuitenkin oikean paikan ja oikean hetken maihinnousuun.
Pokko istui keulassa.
Pokon olisi tehnyt mieli esittää toista maihinnousupaikkaa, mutta ei uskaltanut, sillä Kallu näytti niin levottomalta.
Eikä Kallunkaan valikoima paikka huono ollut. Siinä oli iso kivi, joka suojasi pientä raivattua valkamaa, jossa oli muutama telakin — kevätkalastajain jäljiltä — ja samalla kivi oli hyvä maamerkki, näkyi kauas. Se oli Kallun satama. Siinä valkamassa oli aina aikojen alusta Kallun koko suku käynyt kalassa ollessaan ja siitä aina soutanut maihin.
Kallu valikoi sopivan laineiden väliajan ja souti sitten kaikin voimin kunnes jolla jysähti teloille. Silloin hyppäsi ensin Simin Pokko, ja Kallu heti perästä, maalle ja vetivät jollan ylös teloille ennenkuin vallesmanni, niin merimiehenä kuin itseään pitikin, ennätti edes mitään huomatakaan.