— No sehän kävi nätisti, huudahti Markus.
— Näin meillä aina tehdään!, kehaisi Pokko.
Kallu oli päättänyt olla aivan vaiti. — "Se joka ei mitään puhu, ei puhu tuhmuuksiakaan", selitteli hän itselleen.
Miehet katselivat hetkisen jahtia, joka keinui ankkuripaikallaan ja läksivät sitten kävelemään saaren luoteiskärkeen, jossa on hiekkaranta. Siellä saari kapenee ja jatkuu ensin pohjoiseen ja sitten kaartaen luoteeseen, hiekkasärkkänä, joka loivasti painuu veden alle ja on vaarana purjehtijoille. Tähän särkkään on usea laiva tuhoutunut, viimeksi se kookospähkinöillä kuormattu, josta Pokko jo Kallulle puhui, ja josta olivat kotoisin ne kaksi vainajata, jotka olivat haudatut vähän ylemmäksi hiekkaan. Tarkastus koskee aivan varmasti niitä vainajia, siitä ovat sekä Kallu että Pokko varmoja.
Varsinkin Kallu.
Hänhän ei ole koskaan kieltänyt sitä, että hän tuli ensimmäisenä
Viiriin kookospähkinälaivan ajauduttua tuohon särkälle.
Hän ei ole koskaan sitä salannut, että hän oli löytänyt kaksi kuollutta rannalta ja haudannut ne hiekkaan ja asettanut laudoista tekemänsä ristin kummankin haudalle.
"Niinhän olisi tehnyt jokahinen!", sanoo hän aina puheen johtuessa tapaukseen ja kuulijat myöntävät sen niin olevan ja Kallun tehneen aivan oikein, jos ovat Kallun ystäviä, mutta jos ovat vihamiehiä, uusia tai vanhoja, tai vielä pahempi, jos ovat kadehtijoita, silloin ne alkavat, kuten nyt tuokin Simin Pokko, puhua kivellä tai kirveellä päähän kamahuttamisesta, rahan ja tavaran ryöstämisestä, ynnä muista kauheuksista.
Niin oli Reinon Hantsunkin laita!
Niin kauan kuin tämä sai Kallulta apua, pysyi hän ystävänä ja sanoi, kun Kallu selitteli Viirin tapausta: "Niin. Sinä teit oikein. Ihan kuin laupias samarialainen sinä teit. Niin olisi jokainen kunnon mies tehnyt!", mutta kun Kallu lakkasi antamasta rukiita ja rahaa velaksi (kun Hantsu jätti kaiken maksamatta) suuttui Hantsu ja alkoi viittailla kaikennäköisiin kamahuttamisiin — aivan samalla tavalla kuin Pokkokin — ja suoraan Kallulle itselleen.