Aitan ovi oli kuitenkin lukossa ja avain täytyi käydä noutamaan tuvasta.
Siellä istui Santra ja ompeli.
— Sunnuntainako sinä, syntinen, teet työtä! ärähti Juuso, koettaen lausua sanansa mahdollisimman leikillisellä äänellä.
— Eihän tämä työntekoa ole, vastasi Santra.
— Mitä tuo sitten on olevinaan?
— Ompelemista.
— Eikö ompelu ole yhtä hyvin työtä kuin mikä työ hyvänsä.
— Milloin on, milloin ei. Tällä kertaa on tämä vain sunnuntairattoa, niinkuin lukeminen tai muu senlainen.
Näin alkoi keskustelu Juuson ja Santran välillä.
Juuso oli istunut Santran lähelle ja he juttelivat ja aika kului ja
Juuso unohti kokonaan sen asian, jota varten hän oli tupaan tullut.