— Eupelle, jonka kanssa sinulla ei ole mitään tekemistä! — Joko sinä sen annoit?
— En, mutta annan tänään.
— Eupelle! Voi hyvä Jumala!!
— Mitäs kummaa siinä sitten on?
— Ei mitään, ei mitään.
Santran kasvojen ilme oli kokonaan muuttunut. Hän katseli nyt elottomasti eteensä.
Hänestä tuntui, kuin permanto olisi huojunut. Hänen oli etsittävä istuinta, ettei kaatuisi.
Käsi otsalla hän horjui itäikkunan viereiselle penkille, johon jäi istumaan, kyynäspää ikkunan kynnyksellä ja käsi poskella.
Ikkunaan näkyi rantaan vievä tie ja ranta-aittojen välitse oma valkama.
— Tulisivat kirkkomiehet kotiin, niin olisi hauskempaa ja turvallisempaa, sanoi Santra. — Minua peloittaa olla nyt sinun kanssasi.