— Minä tuumaan, että on oikein se mitä Anterus kirjoittaa, että "anna mennä leipäs veden yli ja sieltä on se ajan kuluttua moninkertaisena palaava takaisin." — Kyllä se on niin, että nyt on sitä miestä autettava, jotta tulisi tässä itsekin autetuksi. Sinä, Juuso, otat nyt nämä rahat ja lähdet viemään niitä Haminaan Anterukselle, ennenkuin laivaosuudet ennättävät luisua vieraille. Lähde heti kun alkaa tuulla, tuulipa sitten mistä hyvänsä. Kaksi viikkoa on lyhyt aika ja mennä livahtaa pian ohi, jos tässä käydään liikoja miettimään ja hyviä tuulia odottamaan.
— Minä sanon suoraan, että minä en lähde.
— Et lähde!?
— En!
— Sanotko sinä minulle, että et lähde?!
— Sanon. Ja sanon senkin, että on parasta antaa rahojen olla siellä missä ovat tähänkin asti olleet, nimittäin kaapissa. Sieltähän sitten löytyvät, jos milloin itse sattuu tarvitsemaan.
— Vai et sinä lähde! Vai niin! Ja minä kun juuri sinun parastasi katsoen tuumasin ostaa ne laivaosuudet sinun nimellesi, ajatellen, että sinä rupeisit samaan yhtiöön Anteruksen kanssa, sillä niin se on kuten Anterus kirjoittaa, että jo ensi syksynä voi salakuljetuksesta tulla loppu. Entä millä sitten luulet eläväsi? Et suinkaan kalanpyynnillä? Kuivaksi käy sekin helpompaan elämään tottuneelle ja vallan kamalaa olisi jos tässä vielä ruvettaisiin entisiä saaliita syömään. Nopeasti tyhjenee sellainen jyvälaari, johon ei koskaan mitään lisätä. Täällä saaressa eläminen käy aina yhä ahtaammaksi ja ahtaammaksi. Kalastus ei enää elätä, loistoja ja sumukelloja parannellaan joka vuosi ja laivarikot vähenevät vähenemistään. Mantereelle olisi sinunkin yritettävä mitä pikemmin sitä parempi ja naitava siellä, kuten Anterus. Minä olen vanha mies ja päiväni lienevät luetut, samoinkuin mammankin. Meidän ajaksemme tässä vielä leipää riittänee, mutta sinun on katsottava eteesi ja lähdettävä mantereelle nyt kun siihen on näin hyvä tilaisuus.
— Oli miten oli, mutta Anteruksen kanssa yhtiömieheksi en rupea, enkä myöskään lähde hänelle rahoja viemään. — Se on sanottu.
— Jaaha — vai niin — vai on sanottu. No, olkoon vaan, mutta älä sitten kadu perästäpäin. No niin. Hyvä! Minä lähden sitten itse. Minä vien itse rahat. Jaaha. — Jaaha. — Mitä minun pitikään sinulle vielä sanoa. — Tuota noin — sitä vain, että minun isäni on elänyt tässä talossa syntymästä kuolemaansa asti ennen minua, ja ennen häntä hänen isänsä ja niin pois päin edesmenneisiin kantavanhempiin aina Aatamin aikoihin asti, mutta ei tähän taloon — tuota noin — minun tietääkseni ole — ole — tuota noin — tuotu yhtään emäntää ensin piikana harjoittelemaan ja perehtymään ja kokeilemaan, — vaan suoraa päätä emännäksi. — Ymmärrätkö sinä?
— Luulen ymmärtäväni.