— Luulet ymmärtäväsi! Koiranhäntää sinä ymmärrät!
— Kyllä minä älyän vähemmästäkin huutamisesta!
— No, hyvä on! Mene sitten matkoihisi ja käske Santra tänne. — Minun on tässä vähän ruvettava ymmärtämään sinunkin puolestasi! — Mene!!
Kului korkeintaan viiden henkäyksen aika, kun Santra jo seisoi ukon kammarissa oven edessä, kalpeana ja pelästyneenä.
— Jaaha. — Käyhän tänne pöydän päähän tuolille istumaan, Santra, niin jutellaan vähän.
Santran olikin jo aika päästä istumaan, sillä hänen päätään huimasi ja hän oli vähällä kaatua. Horjuen astui hän yli permannon ja istuutui tuolille, kädet sylissä ristissä.
Hinterikki lipoi kielellään viiksiään sivellen niitä sekä tuuheata partaansa oikealla kädellään, samalla kun hän keinutteli oikeata jalkaansa, jonka oli heittänyt yli vasemman polven ja jatkoi puhettaan Santralle seuraavasti:
— Minua ei ensinkään ihmetytä se, mitä näin äsken tuvassa. Teidät, sinut ja Juosepin, on viimeaikoina liian usein nähty yhdessä. — Mitä minä sinulle nyt puhun ja mitä tulen puhumaan, tapahtuu ystävyydestä sinua kohtaan, Santra. — Tarkoitan sinun parastasi. Sinun on nyt jätettävä tämä talo - heti — ja koko tämä kylä — ja vielä parempi jos lähdet koko saaresta. Kyllä sinä voit saada palveluspaikkoja mantereeltakin, ehkäpä oikein kaupungeista.
Hinterikki näki, ettei tytöltä ollut itku kaukana.
— No no — voi olla, että mieluimmin jäät kotiisi kirkonkylään. Hyvä se on sekin, kunhan takaat, ettet joudu tästä edes yksiin Juuson kanssa. — Minä maksan sinulle palkan etukäteen pestiajan loppuun saakka sekä lisäksi sata markkaa vaatteita varten. — Tässä on rahat.