Hinterikki luki rahat ja lykkäsi ne pöydän päähän Santran puoleiseen.
— No, mitäs sanot? — Puhu nyt jotakin! Minä toivoisin, että eroisimme ystävyydessä ja sovussa. — Vai olisiko sinulla ehkä jotain sellaista sanottavaa, jota on vaikea ilmaista. — Olisivatkohan asiat jo niin pitkällä? - Olisivatkohan asiat todellakin jo niin pitkällä?! - Vai niin, vai niin. —
Santra painoi kasvonsa käsiinsä, alkaen nyyhkyttää niin, jotta hartiat kohoilivat ja hänen olkapäänsä vavahtelivat. Kyyneleitä virtasi hänen kämmentensä alitse.
— Sitä minäkin olen epäillyt. — Vai on se pojan pakana päässyt niin pitkälle! — Älähän nyt itke! Koetetaan parantaa asiaa! Minulla on kyllä rahaa sinun ja — ja — auttamiseksi — ja minä tahdon sinua auttaa, ettei sinun tarvitse hätään joutua. Sano paljonko minun pitää sinulle antaa — että lähdet — en minä tingi. Sata markkaa siellä tai täällä, se on pieni asia! Lähdetkö viidellä sadalla — luuletko sen riittävän? — Mutta pidäkin sitten suusi kiinni — tarkoitan, ettet vihjaise kenellekään ainoallakaan sanalla mitään sellaista mikä viittaisi tähän asiaan — etkä siitäkään, että olet tästä talosta saanut rahoja.
Santra itki jo ääneen. Hän itki hillittömästi. Hän vei esiliinansa kasvoilleen ja pyyhki sillä kyyneleitään.
— Minä annan tästä tämän viissataa. Sano nyt, hyvä ihminen, riittääkö se! Määrää mitä tahansa, kunhan vain pääsen sinusta! Seitsemän sataa! Tuhat markkaa! No, tässä on tuhat markkaa! Ota se ja mene! Vai oletko sinä ihan pohjaton! Lopeta itkusi, en minä sitä ymmärrä! Sano selvin sanoin, mitä minun on sinulle maksettava! Minä maksan mitä hyvänsä, kunhan vain olet tyytyväinen.
— Voi hyvä isäntä, lähdenhän minä ilmankin! Voi hyvä Jumala, lähdenhän minä! Eikä minulla ole Juuson kanssa tekemistä yhtään mitään, enemmän kuin mitä isäntä äsken tuvassa näki. Minä vannon ja vakuutan, ettei ole mitään enempää! Voi hyvä Jumala, en minä teiltä tahdo mitään muuta kuin palkkani!
— No jos niin on asia, niin sitä parempi — sitä parempi. — Mutta lupaatko sinä minulle, että tästä hetkestä alkaen jätät sekä tämän talon, että Juuson.
— Lupaan, lupaan! Minä lupaan sen!
— Sinä siis lupaat sen?