Jere: Sitä vaan, mitä tässä kaikki miehet tahtovat, että saarnaa sinä Jumalan sanasta, äläkä salakuljetuksesta, sillä hyvää se tekee sinullekin ja koko yhteiselle kansalle — se salakuljetus, ja miesten miehet siihen vain pystyvätkin.
Pappi: Rohkenetko sinä, koira, huutaa tässä kirkossa, että salakuljetus tekee minulle hyvää, ja sinultako minun on kysyttävä, mistä minä saan saarnata ja mistä en.
Jere: Ei sinun tarvitse minulta lupaa kysyä, mutta kiellon saat kun sattuu, ja nyt se sattui, ja tekee se salakuljetus hyvää sinulle, niinkuin muillekin juopoille!
Miesten puolelta kirkosta kuului useampia huudahduksia: "Oikein! Se on oikein, Jere!" — sillä seurakunta ei ollut tyytyväinen pappiinsa, koska hän sen mielestä liian usein kajosi ihmisten yksityiselämään: milloin kortinpeluuseen, milloin tanssiin, milloin yökulkuun, milloin juoppouteen, panetteluun, kateuteen ja milloin mihinkin, ja kun pappi lisäksi itsekin oli juoppo, oli jokaisesta selvää, ettei hänellä ollut oikeutta saarnata ainakaan juoppoutta ja siihen kuuluvia asioita vastaan.
Papin huutaessa: "Tästä tulee käräjäjuttu! Tästä tulee käräjäjuttu! Oikeuden edessä saatte vastata kirkkorauhan rikkomisesta!", alkoi kirkosta virrata ulos naisia ja arempia miehiäkin, päästäkseen joutumasta oikeuteen todistamaan.
Saarnan jatkumisesta ei enää tullut mitään ja siksi pappi heti käräjäjulistuksensa perästä lausui: "Amen!", siirtyen senjälkeen lukemaan rukouksia, kuulijakuntanaan vain muutamia miehiä sekä suntio ja lukkari.
Kirkonmenojen loputtua oli rantaan luotsisillan juureen kokoontunut noin nelisenkymmentä miestä rantakäräjiä pitämään.
Siinä oli nyt molempien kylien miehiä yhdessä ryhmässä.
Tämä seikka oli harvinaista, sillä kylät olivat alinomaisessa riidassa keskenään.
Vielä harvinaisempaa oli se, että keskustelu oli aivan yksimielistä, ja tämä yksimielisyys johtui siitä, että kylien välinen viha ei ollut niin suuri kuin viha niitä ajatuksia kohtaan, jotka tämänpäiväinen saarna oli synnyttänyt.