Syksyisin ei Juuso koskaan tullut kotiin ennenkuin juuri päivää tai useinkin vasta vain muutamia tunteja ennen meren jäätymistä. Monasti oli jo merenpinta täynnä lumisohjua, joka teki aallon raskaaksi ja voimakkaaksi. Viimeisen paluunsa kotiin hän tavallisesti teki koillistuulella, läpi hyytävän meripöllyn. Tavallisesti meni sitten meri jäähän jo seuraavana, tai ainakin sitä seuraavana päivänä.
Toiset jaalat olivat useimmiten jo silloin kaikki talviteloillaan, ja kun miehet jonain joulukuun aamuna seisoskelivat jonkin ranta-aitan tai saraimen varjossa, jolloin kylmä koillisviima puhalsi, meripölly liiteli sen mukana ja aaltojen hyrskyt jäädyttelivät alempia teloja, rantakiviä ja kallioita ja jolloin näköala merellepäin supistui enää vain muutamiin kymmeniin syliin, voi joku heistä lopettaa äänettömän jörötyksen lausahtamalla piippunsa ohi:
— Tämä on jo kolmas meripölly tänä syksynä. Eiköhän tuo jo ala jäädyttää merta?, johon toinen, viitsimättä hänkään ottaa piippua suustaan — kädet olivat niin mukavasti lyhyen turkin taskuissa — vastaa:
— Jokos Hinterikin Juuso sitten on tullut kotiin?
— Ei kuulu vielä tulleen.
— No, älä sitten puhu mitään jäätymisestä! Eivät ne enää tähän maailmanaikaan sellaiset vanhojen merkit kuin meripöllyt ja muut pidä kutiaan. Hinterikin Juosepista nyt kaikki riippuu! Sitä se nyt seuraa jääkin, eikä suinkaan meripöllyä. Luulek'sä, että meri jäätyy ennenkuin Hinterikin Juoseppi ennättää kotiin! Nyt ovat toiset merkit, ek'sä sitä ymmärrä! Kun jonain kauniina päivänä näet meripöllyn katoavan ja huomaat merellä jaalan, jota et vielä äsken meripöllyltä eroittanut, täysin purjein, keula vaahtoavana, tulevan kotiinpäin, niin voit arvata, että se on Hinterikin Juoseppi. Ja silloin vasta — ei ennen — sanotaan: "Nyt tyyntyy ja tulee talvi." — Eivätkä ne jäät keväälläkään taas ota oikein meressä sulaakseen, ennenkuin Hinterikin Juoseppi ennättää jaaloineen sinne sekaan. Mutta silloinpas heti ne alkavat sulaa ja hävitä. Sillä on hyvä onni, tällä Hinterikin Juosepilla. Harvoin se joutuu tullimiestenkään kanssa yhteen, ja jos sattuukin, niin aina hän selviää niistä ilman käräjiä.
— Se antaa rahaa tullimiehille.
— Sitä minä en usko.
— Usko tai ole uskomatta, ei se asiaa muuta. Minä tunnen sellaisen miehen, joka on itse nähnyt, kun Juoseppi kerran Viron reisun aikana antoi kaksi tuhatta Kipuna-Syökärille.
— Sinun luullaksesi Juoseppi varmaan antaa rahaa merellekin, sanoen: Älä hyvä meri jäädy vielä, ennenkuin saan tämän jaalankantamuksen turvaan! Hö-hö-hö!