Santran isä oli kadonnut merimatkoillaan jo Santran pienenä ollessa. Isää pidettiin kuolleena, koska ei hänestä ollut kukaan tuonut mitään tietoja. Mutta kirkonkirjoissa hän kulki elävien joukossa, sillä hänen ruumistaan ei oltu missään nähty, eikä mitään muutakaan virallista tietoa hänen katoamisestaan elävien joukosta ollut saapunut.
Pienestä pitäen oli Santra tottunut ankaraan työhön.
Hän kävi verkoilla erään sukulaisen haapiossa.
Hänellä oli vähän verkkoja ja nekin jo vanhoja sekä niin moneen kertaan parsittuja että vanhimmissa verkoissa oli vaikea nähdä montakaan alkuperäistä silmää. Kesät ja talvet kuluivat pelkässä verkkojen parsimisessa. Äitikin jaksoi vielä kutoa ja parsia niin uusia verkkoja kuin sukkia sekä kehrätä. Lämpöisenä aikana kävi myöskin äiti rannassa auttamassa kalojen ruokkimisessa. Muun työn sai tehdä Santra: keinua läpi kesäiset yöt merellä verkoilla, soutaa kymmenen, parikymmentä kilometriä raskasta verkkohaapiota milloin oli tyyni tai aamuin suoria verkkoja, ruokkia ja suolata kaloja, virittää verkkonsa vapeille, parsia niitä kotona keskipäivisin, laittaa ruokaa, pestä vaatteita, hoitaa lehmää ja sikaa sekä tehdä kaksi kalamarkkinamatkaa Viroon, toisen keväällä ja toisen syksyllä. Virosta syysmarkkinoilta hän toi kaikki talvitarpeet: rukiita, perunoita, lanttuja, kaaleja ja vähän lampaanlihaa. Toisinaan sairasteli äiti ja silloin häntä oli hoidettava. —
Talvi oli istuttava tarkoin verkkoharkin ääressä. Santraa pidettiinkin koko saaren nopeimpana verkonkutojana. Ei kenenkään kädessä käpy juossut niin sukkelaan kuin hänen.
Ansaitakseen rahaa kutoi Santra vieraille neljä, viisikin verkkoa talvessa. Joskus hän kykeni ostamaan verkkorihmoja ja kutoi silloin uuden verkon itselleenkin. Rikkaammillaan oli Santra Heikkilästä tullessaan. Olihan hänellä silloin lähes kaksisataa markkaa rahaa!
Ruokana heillä oli maito, perunat, silakat ja leipä. Kahvia tai teetä he joivat vain sunnuntaiaamuin, eikä aina silloinkaan.
Puut oli metsästä kaadettava, itse pilkottava ja vedettävä kelkalla kotiin.
Se vasta oli työtä!
Usein Santra ajattelikin mennä jälleen palvelukseen, mutta ei voinut jättää äitiään.