— Ei merkkiäkään mistään!
— Entä minun seitsemäntuhattani? Missä ne rahat ovat? Niihin minun tietääkseni ei ole koskettu — eikä kosketa.
— Ne eivät olleet minun hoidossani, enkä minä siis ole niistä vastuussa. Minä en edes tiedä, kenenkä hoidossa ne ovat olleet. Ei niitä ainakaan löytynyt isävainajan kätköistä, ei merkkiäkään, ei paperilappustakaan jäljellä niistä enemmän kuin muustakaan.
— Sinä kurja mies! Sinä juoppo sika! Olet hukannut ja juonut talon putipuhtaaksi — olet hävittänyt minunkin rahani, joiden kanssa sinulla ei ollut mitään tekemistä.
Euppe huusi ja itki.
— Johan sen saattoi aavistaakin, mihin se sellainen elämä vie! Kesä toisensa perästä pelkkää hurjastelua. Kyllä minä todellakin jouduin oikein rosvojen pesään!
— Älä huuda ja manaa, talossa on vainaja.
— Minä huudan missä tahdon! Anna minulle takaisin rahani! Anna minulle takaisin onnellinen elämäni isäni kotona, jossa minulta ei mitään puuttunut ja jossa minua ei kukaan komentanut! Sinä riiviö! Minä lakkaan huutamasta heti kun annat rahani takaisin.
— No siinä tapauksessa saat huutaa ikuisesti, mutta vaan jossain muussa paikassa. Tässä talossa et! Ellet heti paikalla lakkaa, niin luulen että sinua kohta lyödään hevosruoskalla jotta läiskää ja naukuu.
— Tapa minut — onhan sinun omallatunnollasi mitä hyvänsä ennestäänkin — nuoruudestasi asti!