Nuorempi rouva: Kyllä minusta tämä malli olisi hyvin sievä.
Vanhempi rouva: Ei minusta! Ja kun kerran kannattaa ostaa yhtä sievä kalliimpi, niin antaa tämän roikkua teälä ja kerätä lisää pölyä niskaasa. Mikäs pakko sitä on mättää rahojasa tuollaisiin pelätyksiin, kun on saatavissa oikeitakin ristaliruunuja! — Mikäs tuo sitten on?
Rouva viittasi ikkunan edessä pöydällä olevaan nikkeliseen esineeseen.
Niitä oli siinä paljon, erilaisia ja erikokoisia.
— Se on kahvikeittimö.
— Onko se semmoinen, joka ilmoittaa, milloin kahvi on kystä?
— Minä en ymmärrä, mitä rouva nyt tarkoittaa.
— No sitä, hyvänen aika, että näkeekö tästä edes sen milloinka kahvi kiehuu?
— Näkeehän sen: höyry alkaa nousta — kannen raoista ja nokasta.
— Jaa — se ei vielä mitään ole. Sen tietää tavallinen vaskikattilakin. Mutta minulla on sellainen, mikä viheltää silloin kun kahvi on valmis, — pfiuuu, panee. Käykö tämä sähköllä?
— Ei, tämän alla palaa spriituli. Se ei nokea. — Ehkä rouva
Heikkilälle saisi olla —