— Löytyikö mitään testamenttia — vanhuksilta molemmilta tai jommalta kummalta heistä? Ei kai?
— Ei ole tähän asti ilmaantunut.
— Niin niin. Mitäpä se olisi hyödyttänytkään! No niin. Hoida sinä nyt siis sitä pesää, niin sitten järjestetään asiat ihan pikimmittäin. — Entä mitenkä sinun eukkosi jaksaa? Hyvin tietysti! Lihoo lihomistaan. Niin, niin. He he he! Ja tyttäret kai kasvavat ja pulskistuvat? Niinpä niin. Sinä olet onnen poika, kun sinulla on niin hyvä vaimo — taisi tuoda mukanaan rahaakin? No niin. Jaaha, no — hyvästi nyt sitten vain ja kerro terveisiä näkemistäsi ja kuulemistasi! Minulla olisi tässä helkkarin kiire alas konttoriin. Siellä parhaillaan odottaa minua parkkilaiva "ELLEN MARGARETAN" päämies. — Ellen Margareta — se on muuten minun muijanikin nimi — höhöhö, niin että tässä minäkin olen Ellen Margaretan päämies.
Anterus oli noussut seisomaan ja Juuso myös. Anterus ojensi kätensä jäähyväisiksi:
— No niin. Hyvästi nyt ja tule jolloinkin uudestaan paremmalla ajalla — talvella, silloin on minulla enemmän aikaa!
Juuso keihästi kotkansilmänsä veljensä Anteruksen pälyileviin silmiin ja julisti:
— Luuletko sinä, saatana, että minä tulin tänne sinun luoksesi kuin mikäkin kerjäläisäijä — ilman asiaa — katselemaan sinun palatsiasi ja kuuntelemaan sinun jaarituksiasi ja lähtemään silloin kun käsketään!
— No, no, hyvä mies, älä huuda! Jos sinulla on asiaa, niin esitä se tasaisesti ja kiihtymättä.
— Minä tulin vain kysymään, mitenkä on niiden isävainajan laivaosakkeiden laita. Minä tulin ottamaan ne nyt omaan haltuuni, sillä isäukkovainajan tahto oli niin, että ne ovat siirrettävät minun nimelleni, ja siitähän sitäpaitsi isäukko jo talvella sinulle kirjoittikin. Sen kirjeen kyllä näyt saaneen, vaikk'et ole siihen vastannut. Isäukko olisi tässä keväällä — kevättalvella — tullut tänne itse asiataan järjestämään, kun sinulta ei mitään vastausta saatu, ja kaksi kertaa me jo yritimmekin, mutta emme päässeet, ja sitten isäukko äkkiä kuoli. Sitä ennen hän kuitenkin ennätti neuvoa minua. "Jos minä kuolen", sanoi hän, "niin mene sinä tekemään selvää niistä osakkeista ja ota haltuusi koko minun siellä oleva omaisuuteni, kyllä sitä niin paljon on, että se sinulle ja perheellesi riittää, vaikka kauankin eläisitte." Ne olivat isävainajan viimeiset sanat. Ja nyt minä olen tullut tänne ja totta jumal'aut otankin sen omaisuuden haltuuni — vaikka sinun silmistäsi ja nahastasi!
Juuso värisi vihasta, ja hänen molemmat kouransa puristuivat nyrkkiin.