Kadulle jouduttuaan meni Juuso kapakkaan ja joi siellä kaikki rahansa.
Illalla myöhään hän joutui tekemisiin poliisin kanssa. Juuso nimittäin oli asettunut raatihuoneen eteen ja täydellä äänellä huutaen saarnasi siinä ja lauleli välillä. Siitä poliisi hänet sieppasi ja vei putkaan. Seuraavana aamuna hänet lähetettiin ulos poliisilaitoksesta lakittomin päin. Semmoisena hän toikkaroitsi rantaan ja lähti purjehtimaan kotisaarelleen päin — täysin purjein, vaikka oli myrsky. Tuuli ja merivesi piiskasivat hänen harmaita hiuksiaan, mutta kotkansilmin hän hallitsi merta, aaltoja, tuulta ja venettään — kaikkia yht'aikaa. Koko maailma — nimittäin Suomenlahden kaikkien saarien ja rantojen asukkaat ihmettelivät tätä Juuson purjehdusta enemmän kuin kaikkia hänen aikaisempia merisankaritekojaan yhteensä. Samaan aikaan kuin laivat etsivät hätäsatamia luovii merellä Haminasta kotiin vastamyrskyssä täysin purjein avonainen haapio! Se ei enää herättänyt tavallisissa ihmisissä ihailua, vaan suorastaan kammoa.
Kotona odotti Juusoa outo yllätys.
Ensiksikään hän ei päässyt sisään tavallista tietä. Ovi oli lukossa. Hän pilkisteli sisään ikkunoista ja havaitsi, ettei koko talossa ole kotona ketään.
Uudentuvan, rakennuksen länsipäässä olevan ison kammarin, jolla oli oma porstua ja oma sisäänkäytävä, ovet olivat auki.
Juuso astui sinne sisään. Huone oli hiukan oudossa asussa. Tuonne on tuotu hänen vuoteensa. Tänne on kannettu hänen vaatteensa, saappaansa, kenkänsä, sukkansa, piippunsa ja kirveensä, toisin sanoen yleensä kaikki mikä kuuluu hänelle, Juusolle. Eräällä tuolilla on kasa liinavaatteita, alushousuja ja paitoja, toisella lakanoita ja tyynynpäällisiä. Uunin edessä on keittiötarpeita: kahvikattila, pata, paistinpannu, vesiämpäri, yksi syvä lautanen ja yksi matala, yksi juomalasi, yksi kuppipari, yksi lusikka ja muuta. Kammareihin johtava ovi on suljettu, naulattu kiinni. Oven ripakin on poissa ja avaimen reikään suudettu puutulppa. Oveen on naulattu isohko paperi, johon oli Eupen käsialalla kirjoitettu näin:
Minä olen ryhtynyt kalastamaan veljieni kanssa ja saan heiltä apua, enkä rupea elättämään sinua. Työtä on itsessänikin ja tytöissä. Sinä et tule käymään koskaan minun ja tyttöjen puolella emmekä minä ja tytöt sinun puolellasi. Tämä on näin oleva kuolemaan asti.
Niin alkoi Juuso asua eroitettuna perheestään. Onneksi hän merimatkoillaan oli oppinut keittämään! Kaakeliuunin viereen muurasi Juuso vielä samana päivänä yksinkertaisen tiilisen lieden, jossa hän sitten keitti ruokansa, juomansa, vaatteenpesuvetensä ja yleensä kaiken mitä keittää tarvitsi, kuolemaansa asti.
Ero ja perheen hajaantuminen koski pahimmin "isän tyttöön", Selmaan, joka ennen pienenä aina isän saapuessa syksyllä kotiin itki tälle kaikki kesämurheensa, koska isä ei kuitenkaan kesällä olisi hänen itkujaan kuullut.
Nyt oli hänellä, viisitoistavuotiaalla, kyllin itkettävää, vaikka isä ei sitä kuullutkaan.