Ruuskerin vilkkuva tuli paistoi jo suoraan sivulta, etelästä. Vaikkei ollut kaukana, jäi se toisinaan vesivuorten taa. Toisinaan taas, jaalan noustessa korkealle aallolle näkyi tuli ja oli silmä pimeätä taivasta vasten eroittavinaan itse tornin ja luodon, jota vastaan meren vaahtoavat hyrskyt näyttivät sinkoilevan. Ainakin korva oli selvästi eroittavinaan aaltojen pauhinan sen kivikkorannoille.
Kello oli silloin puoli yksi.
Kello yksi alkoi kohota saarteen takaa lounaasta näkyviin Vailuodon vakaasilmäinen seisova tuli.
Sillä hetkellä muutti Mikko suunnan yhden piirun lännestä länsilounaaseen ja alkoi pitää sitä.
Niin kuluivat yön hetket hiljaisesti ja rauhallisesti.
Voimakkaan merenkäynnin ja kovan tuulen vuoksi oli peränpidosta niin paljon työtä, että siinä pysyi lämpöisenä.
Yö ei tuntunut enään ensinkään niin kylmältä, kuin alussa.
Jos Mikolta nyt olisi joku tullut kysymään, miltä yö tuntuu, olisi hän tunnustanut, että on lämmin ja herttainen yö.
Vähän vaille kaksi näkyi Vailuodon tuli suoraan etelästä.
Mikko tiesi leikkaavansa Vailuodon loiston valopiiriä sen pohjoisreunalta.