Juuso: Eiköhän tämä se liene. Kolmas aamu siitä kun kotoa lähdettiin.
Jere: Ja tuli ehtoosta ja aamusta kolmas päivä.
Mikko: Nämä ovat kurjia päiviä, eikä näistä taida loppua tullakaan.
Jere: Kyllä näistä loppu tulee ja sitten on koko maailmasta loppu. — Ja Jumala sanoi: Hajaantukoot vedet jälleen niin, ettei kuivaa näy ja yhtykööt vedet maan päällä niihin, jotka taivaassa ja maan alla ovat, ja tapahtui niin ja tuli ehtoosta ja aamusta kolmas päivä. — Nyt on se päivä tullut.
Keskiviikon kuluessa kääntyi tuuli pohjoiseen, lumipyry lakkasi ja taivas alkoi selvetä. Pohjatuuli puhalsi navakkana vielä torstain ja perjantain, aina lauantaiaamuun. Silloin tyyntyi ja ilma alkoi lämmetä. Lauantai-iltana alkoi puhaltaa leuto ja hiljainen lounattuuli. Silloin ryhtyivät miehet toden teolla vapauttamaan purjeitaan jäistä. Se kävikin nyt verrattain helposti. Sulava jää irtaantui isoina kimpaleina märistä purjeista ja köysistä. Tunnin kuluessa oli pimennyt täydellisesti, mutta silloin olivat kaikki purjeetkin tuulessa. Kirveillä ja kangilla oli saatu rungon ulko-osistakin jää irtautumaan ja alus oli valmis tekemään matkaa.
Ei tiedetty missä ollaan, eikä siis myöskään, mihin suuntaan olisi lähdettävä.
Meressä kävi vielä harva ja voimakas ummikas pohjoisesta.
Jerellä oli vahtivuoro, mutta kaikki kolme miestä viipyivät kannella ja tähystelivät joka suuntaan.
Suunta otettiin itään. Vaikka ei tiedettykään, mikä maanpaikka vastaan sieltä tulisi, niin oltiin joka tapauksessa varmoja, että sieltä päin on etsittävä kiinnekohta.
Juuso luuli, ja niin luulivat hänen toverinsakin, että he lienevät jossain Voionmaan ja Memelin välipaikoilla.