— On näes sanonut — vaikkenhan minä sitä kuulemassa ole ollut — eikä näiden vanhojen tarvitse nuorten asioita tietääkään, mutta kuuleehan nämä vanhatkin paljon, mihinkäs ne korvansa panisi, kun Luoja on kaikessa laupeudessaan ja viisaudessaan tälle vanhallekin ihmiselle silmät, korvat ja kaikki muut jäsenet antanut, niin minkä sille tekee, että yhtä ja toista kuulee, mitä ei pitäisikään kuulla. — On näes sanonut rannassa toisille nuorille miehille, että jos sinä otat sen Anna-Marjan, niin hän ei maksa sinulle velkaansa — että pitää sen palkkana siitä, että on pidellyt sitä Anna-Marjaa ja koulinut sopivaksi aviosäädyn jäseneksi. — Hyi mikä onkaan! Lurjus se on eikä ihminen, joka niin sanoo! — Mutta älä sinä sano, keltä kuulit, ettei minulle mitään pahennusta tule… Eläähän minunkin täytyy niin kauan kuin Herra laupeudessaan ja ylenpalttisessa armossaan elonpäiviä antaa ja lahjoittaa. Kiitos vain Hänelle kaiken hyvän antajalle!
Sameli koetti nauraa.
— Sano sinä Piki-Juosepille, virkkoi Sameli Ievalle, että minulle onkin hauskempaa, ettei hän tule tuomaan vaivaisia rahojaan tänne. Pitäköön vain! Oma asiansahan se on, pitääkö hän ne palkkana vai lahjana vai kerjäläisapuna. Sano sille, että vielä minä maksan hänelle sata tai pari kuukaudessa niin kauan kuin pysyy minusta erillään ja kaukana.
— Niin! Mitäs tämä nyt sata tai pari on sinun rahoissasi. Poltit sinä nyt tämän yhden satamarkkasen tupakassa tai ryyppäsit viinassa tai haistoit nuuskassa, niin eihän se mitään ole! Mitä tämä nyt on sinun rahoissasi!
Sameli ymmärsi yskän ja antoi hierojan ostokset ilmaiseksi, mistä oli seurauksena se, että Sameli sai monet vakuutukset siitä, että hän on maailman rikkain ja parhain mies ja Anna-Marja ainakin saaren kaunein ja parhain tyttö ja että tähän päivään asti ei ole nähty niin kaunista paria, mikä heistä tulisi.
Samelin ja Piki-Juosepin keskustelu oli siis kehittynyt omituiseksi ilmaisukeinoiltaan.
Täysi sota oli heidän välillään käymässä, vaikka syrjäisen oli vaikea sitä älytä. Syrjäisethän olivat vain aseita ja mistä ase tietäisi, että sillä parhaillaan isketään sodassa!!
Sotaa oli ilman aselepoja laskiaisesta aina niihin keväisiin päiviin, jolloin Piki-Juoseppi siirsi päivästä päivään menoaan Samelin luo.
Piki-Juoseppi oli saanut Samelin viimeiset terveiset sinä iltana, jolloin hän viimeksi yritti mennä Samelin kotiin. Se ratkaisi asian.
Piki-Juoseppi souti apulaisineen illalla kello yhdeksän jaalaansa, nosti kaikki purjeet tuuleen — tai oikeastaan tyyneen — ja ankkurinsa ja antoi poikien ruveta hinaamaan alusta ulos satamasta ja ohjasi suoraan itään — ilman päämäärää.