— Niin minä luulen — enkä jätä sinua muille.
— Muille!?
— Niin.
— Eihän sinun ole tarviskaan jättää!
— Eikö!
— Ei — jos se minusta riippuu — enkä minäkään halua jäädä toisten vietäväksi. — Sinä teet pilkkaa minusta! Minua eivät vie muut, etkä sinä. Usko se!
— Minä en usko sitä. Joko minä vien sinut, tai muut.
— Minä en mene kenenkään kanssa. Minä en ole koskaan ajatellutkaan mennä kenenkään kanssa. Siinä sen kuulit. Nyt on lauantai-ilta. Viime yönä olin viimeksi nuotalla ja ajattelin, käydessäni tulen ääreen isän luo maata, että voi kun isä eläisi, ja äiti, minun kuolemaani asti, ettei minun tarvisi turvautua koskaan — vieraaseen ihmiseen.
— Olenko minä sinun mielestäsi niin vieras?
— Et — niin vieras kuin muut, mutta et niin omainen kuin isä ja äiti.