— Esa! Joka läksi, sanoo isä, nuorena poikana kotoaan merille ja palasi vanhana suuripartaisena kaljupäänä ukkona kotiin takaisin. Esa ei tiedä niin mitään! Esa ei ole ollut kertaakaan naimisissa! Esa ei ole kertaakaan rakastanut! Esa ei tiedä kerrassa mitään! Esa osaa soittaa viulua ja suutaan ja ommella purjeita, mutta ei mitään muuta.
— Esa ei ole rakastanut?!
— Niin, niin — tai jos on, niin ei enää tiedä siitä mitään!
— Esa on viisas mies. Hän sanoi minulle: "Ota sinä tämä Anna-Marja!" — Etkö muka muista?
— Humalaisen juttuja! Jos Piki-Juoseppi olisi istunut sinun paikallasi, olisi hän sanonut sille samalla tavalla.
— Piki-Juoseppi!
— Niin, niin.
— Piki-Juoseppi!! Olisiko sinusta ollut parempi, että minun asemestani olisi siinä istunut Piki-Juoseppi!?
— Älä nyt turhasta suutu. Piki-Juoseppi tai Terva-Juoseppi — kuka hyvänsä, tarkoitan minä.
— Vai Piki-Juoseppia sinä odotit, ja kun se otti toisen, niin nyt et mene kellekään! Hyvä juttu! Nyt minä ymmärrän! Hyvä on, että sain kerrankin sen tietää! — Hyvästi sitten!