Häntä harmitti se, että Sameli oli tullut hevosella, oriilla, jonka vertaa ei tunnettu. — "Mokomakin tyhmänylpeä herra! Odottaa luultavasti hyviä kauppoja tekevänsä laivallaan tulevilla tavaroilla, koska noin pöyhkeilee. Ei muka jalan päässyt, niinkuin muut, vaan piti hevonen valjastaa mokomaakin matkaa varten!", ajatteli Piki-Juoseppi. Jos hän olisi voinut ja jos ei muita ihmisiä olisi ollut, olisi hän ampunut Samelin hevosen ja Samelin itsensäkin.
Ilta hämärtyi.
Laivaa ei näkynyt.
Useilla oli näköputket mukanaan, mutta ei näkynyt merellä ainoaakaan purjetta.
Suuria lumihiutaleita alkoi lentää kiihtyvän länsituulen mukana.
Pian oli niin sakea lumipyry, että merelle päin näki tuskin pitemmälle kuin ensimmäiseen kaatuvaan hyökyaaltoon asti.
Piki-Juoseppi poistui muiden mukana kotiinsa, Ruokolahden kylään. Jo sitä ennen oli Sameli lähtenyt pois rannasta hevosellaan. Hän läksi heti, kun lumipyry tihentyi niin sakeaksi, ettei nähnyt enää näköpiiriin asti.
— Näkyikö mitään, kysyi Samelilta hänen vaimonsa.
— Ei näkynyt mitään.
— Herra Jumala kuitenkin, ja nyt tuli lumipyry! Mihin ne joutuvat, jos tulevat maan lähelle ennen aamua, kun loistojen tulet eivät pyryn läpi näy!