Hän otti konjakkipullon molempiin turkin taskuihinsa, sammutti kynttilän, hiipi hiljaa rantaansa, lykkäsi siellä pienen haapionsa, keveäsoutuisen, äänettömästi vesille ja alkoi soutaa pohjoista kohti saaren tyyntä itäsivua.
Hän souti aivan maan sivua pitkin, airot miltei rantakallioihin kolkki.
Ei näkynyt tulia kirkonkylässäkään, joka on myös saaren itärannalla. Ei ollut ainoaakaan ankkuroinutta alusta kylän edessä, eikä ainakaan "Anna-Marjaa" satamassakaan, jonka Juoseppi souteli äänettömästi ristiin rastiin.
"Hyvä on! En ole tullut liian myöhään" — riemuitsi Juoseppi, "mutta kiirettä tarvitaan että ennätän ennen 'Anna-Marjan' tuloa Pohjoisriville! — Lennäpäs nyt haapio, minkä jaksat! Voi sattua, että 'Anna-Marja' tulee vastaasi Pohjoisrivillä ja sitten on kaikki myöhäistä. Lennä, lennä, sillä vaikka en ennättäisi kuin kymmentä minuuttia ennen 'Anna-Marjaa', olen minä voittanut."
Niin hoputteli Juoseppi haapiotaan, joka meni keula ryöpyten, ja kuusiset airot notkuivat.
Koskaan ei ennen ollut Juoseppi tuntenut sellaista voimaa jänteissään.
Alkoi kuulua jo jytinä ja kumina.
Aallot, mahtavina kuin mäet vyöryivät Pohjoisrivin säärelle ja kaatuivat ukkosena jyristen sen yli. Juosepin jolla kiikkui jo ummikkaissa, joina aallot keinuivat saaren varjopuolella.
Aikaisemmin olivat Juosepin korviin jo kaikuneet sumukellon säännölliset kumahdukset.
"Saatanan sumukello! Annahan kun työnnän konjakkipullon kitaasi, niin etköhän vaikene!"