— Vai on se vasta niin vähän!
— Niin vähän se on.
— Hitaastihan se aika sitten on mennytkin. Minulla on kuusikymmentä kiveä taskussani ja minä muutan aina yhden kiven toiseen taskuun, kun olen soittanut. Siihen kuluu minuutti, kun kello on lakannut hyrisemästä ja täytyy uudestaan soittaa. Sitten muutan taas toisen kiven. Sillä tavalla kuluu aika paremmin, kun on jotain muutakin tekemistä, kuin tämä kellon soitto. Kun kaikki kivet on muutettu, on tunti kulunut. Tämän mukaan pitäisi viimeisen tunnin olla menossa iltavartiosta. Molemmissa taskuissa taitaa olla yhtä paljon kiviä, siis kello on puoli kaksitoista.
— Ei, hyvä Tuomas. Sinulla on huono ajanmittari! Ei se mihinkään kelpaa. Kyllä sinä saat seisoa tässä vielä pari tuntia ainakin.
— Sitten tässä tulee loppu väkisinkin, sillä minulla on vilu kuin saatanalla.
— Minulla on näin kylminä öinä kamiini mukanani, sanoi Juoseppi ja veti konjakkipullon taskustaan. — Maistas tästä, niin lämpenet!
— Kiitos. — No se teki hyvää!
— Ota, ota! Juo vain! Älä pelkää, että minut köyhäksi juot.
— Enhän minä sitä pelkää.
— No mitäs sitten! Ryyppää vain! Ja jos pullo rupeaa tyhjälle maistumaan, niin aletaan toinen!