— No jopas tuli harvinaisia vieraita tähän taloon. Ei ole noita miehiä ennen nähty tässä kajuutassa! Laittakaapas pojat tee pöytään ja sukkelaan. Tulittekin paraaseen aikaan! Meillä oli tässä juuri iltateen aika.
Juotiin teetä ja pakinoitiin.
Juteltiin tämän ja muiden syksyjen tuulista ja ilmoista.
Jokainen koetti muistaa ilmojen puolesta mitä harvinaisimman syksyn.
Laivarikoistakin puhuttiin — kaikista muista paitsi "Silkkilaivan". Että se kuitenkin oli kaikkien mielessä, näkyi siitä, että niin useita sellaisia laivarikkoja johtui mieleen ja puheeksi, jotka tapahtuivat lumipyryssä ja joissa laiva tuhoutui kaikkine miehineen. "Silkkilaivan" muistaminen ilmeni myös siinä, että vältettiin kertoa niistä laivarikoista, jotka olivat tapahtuneet Pohjoisrivin tienoilla, etenkin Rivinsäärellä. Moneen teelasiin oli jo sekoitettu viinaakin ja keskustelu luisti yhä vilkkaammin.
Tunti kului kuin siivillä ja pian oli kello kymmenen.
Esu alkoi torkkua.
Hän ei enää kertonut mitään, kuunteli vain ja torkkui. Hän istui pöydän kulmalla, oikea käsi ja kyynärvarsi pöydällä ja käsi kuuman lasin ympärillä, josta hän joskus ryyppäsi. Vasen käsi oli polvella. Hän koetti kuunnella tai ainakin oli kuuntelevinaan — todellisuudessa hän ei tuosta toisinaan hyvinkin kovaäänisestä keskustelusta enää kuullut mitään, etenkin kun välistä kaikki puhuivat yhtaikaa. Hän ei edes nähnyt kunnolleen. Silmiä oli vaikea pitää auki ja vähän väliä pää painui alaspäin ja retkahti rintaa kohti. Silloin Esu taas ryyppäsi ja virkistyi hetkiseksi. Kun hänen lasinsa tyhjeni, sanoi hän:
— Jaa-a. Minä ainakin lähden kotiin makaamaan!
Piki-Juoseppi tyrkytti Esulle vielä ryyppyä, mutta tämä ei huolinut.