— Mitä helkkaria tuolla vokkaraa'an ylihangan puoleisessa nokassa riippuu?!, huudahti vanhin.
Se ei voinut olla mikään muu kuin hirtetty ihminen. Käsivarret riippuivat selvästi kahden puolen ja jalat ojentunein polvin ja pää, joka oli eteenpäin kumarassa — kaikki näkyi selvästi näinkin kauas.
Kiireen kaupalla panivat miehet jollansa vesille, ja vanhin ja keskimmäinen sousivat katsomaan, mitenkä asiat ovat kuutolla. Nuorin jäi vahtimaan jaalaa.
Lähemmä tultua nähtiin, että ei kukaan muu kuin Piki-Juoseppi itse siinä riippunut puolivälissä raa'an nokkaa ja laivan parraspuuta.
Ainoaakaan elävää olentoa ei laivalla näkynyt.
Huutoon ei sieltä kukaan vastannut.
Tirkistettiin yli laivan partaan kannelle. Siellä ei näkynyt laivan jollaa. Asia oli selvä: Piki-Juosepin toverit olivat jo jossain kaukana lännessä aluksen jättäneet ja soutaneet ties minne, mutta se asia ei Piki-Juosepin poikapuolista ollut ensinkään selvä, oliko heidän isäpuolensa itse itsensä hirttänyt, vai olivatko hänet sinne vetäneet hänen omat miehensä. Tämä asia ei selvennyt ikinä vainajan poikapuolille, jotka eivät koskaan tavanneet niitä miehiä, jotka olivat ottaneet osaa Piki-Juosepin viimeiseen retkeen. Nämä miehet tiesivät kyllä osan asiaa, nimittäin, että sinä yönä, jolloin tyyni tuli, olivat kuutossa muut makaamassa ja Piki-Juoseppi itse pitämässä vahtia ja että hänet päivännousun tienoissa, kun tultiin kannelle, nähtiin riippumassa raa'an nokassa ja että sillä hetkellä miehet kauhuissaan jättivät aluksen. Hekään eivät olleet nähneet itse tapausta: Kuinka Piki-Juoseppi puolenyön tienoissa vaaniskeli ja kuunteli kajuutan luukulla tullakseen vakuutetuksi, ettei kukaan muu koko laivassa valvo ja sitten päästi auki naakelistaan vokkaraa'an ylihangan prassin, kiipesi ylös vokkaraa'alle, jonka ylihangan nokkaan päästyään hän veti ylös prassin, laittoi siihen silmukan, sovitti sen kaulaansa, laskeutui riippumaan raa'an nokkaan, sitten molemmin käsin prassiin ja vuorotellen käsiään prassissa muutellen antoi itsensä käsivarassa hiljalleen ja äänettömästi valua alaspäin, kunnes nuora alkoi tiukata kurkkua, jolloin hän päästi kätensä irti ja jäi riippumaan puoliväliin raa'an nokkaa ja kuuton parrasta. Heikko ähkäisy, joka silloin syntyi hänen kurkussaan ja puhaltautui viimeisen ilman kanssa ulos keuhkoista, ei kuulunut kajuuttaan ja jos kuuluikin, oli se liian heikko herättääkseen sikeästi nukkuvat miehet.
Kauan eivät voineet Piki-Juosepin poikapuolet olla niin lähellä alusta, sillä riippujasta läksi epämiellyttävä löyhkä. He soutivat vähän matkan päähän kuutosta neuvotellakseen, mitä ruumiille ja kuutolle olisi tehtävä.
Nuorempi esitti, että heistä jompikumpi kiipeää raa'alle, leikkaa köyden poikki ja antaa ruumiin pudota mereen ja sitten viedään kuutto kotiin.
Vanhempi oli sitä mieltä että kuutto on ruumiineen päivineen upotettava.