Kujalla tuli vastaan milloin supattelevia ja nauraa kikattelevia tyttöparvia, milloin hoilaavia ja meluavia poikajoukkoja.
Koirat tappelivat kujan risteyksellä ja täyttivät ilman haukkumisellaan ja ulvomisellaan.
Jossain paukahti pistooli.
Tanssipaikan luona joku iloikseen ja toisten iloksi ampui kerran ja ampui toisenkin.
Tuli leimahti ja laukaukset kaikuivat vuorissa kylän ympärillä.
Melkein kaikilta, paitsi meren puolelta, ympäröi kylää nimittäin lähes sata metriä korkeat vuoret.
Kylä oli itään ja etelään viettävän mäen rinteellä — satama oli viimemainitulla suunnalla.
Sameli ja Piki-Juoseppi, jotka olivat lähteneet Samelin kotoa, siis kylän pohjoisimmasta päästä ja miltei rannasta, olivat vähitellen kohonneet ylemmä ja ylemmä. He lähestyivät kylän korkeinta kohtaa, jossa tanssitalo oli. Sieltä oli laaja näköala yli tuulisen ja kuohuvan ja kuun loisteessa välkkyvän meren, joka näkyi reunimmaisten talojen kattojen yli.
Siinä pysähtyivät miehet katselemaan hetkiseksi merelle. He olivat kävelleet ääneti siihen asti. Sameli oli yrmeällä tuulella. Sikäli kuin kuun heikossa valossa voi nähdä vavahteli hänen leukansa, kun hän, kädet tiukasti lyhyen turkkitakkinsa taskuun työnnettyinä, hartiat ja niska eteenpäin ojennettuina, puoliääneen, miltei sähisten, sanoi Piki-Juosepille, kumppanilleen:
— Jumal'auta, jos sinä vielä kerran sanot minua herraksi, niin — —