Esa, pelimanni, entinen "ulkovesien laivan aliperämies", niin piti häntä aina nimittää, istui peräpenkillä ja viritti viuluaan Samelin ja Piki-Juosepin astuessa sisään.
Esa pompotteli viulunsa kieliä, kierteli nappuloita ja veti jousella jonkun virityssoinnun.
Tytöt istuivat toisella ja pojat toisella puolen tupaa. Muutamat seisoivat.
Oli väliaika.
Näki että Piki-Juoseppi oli tanssituvan kuningas. Sen tunsi heti sisään tullessaan Samelikin, että täällä hän on keppikerjäläinen ja Juoseppi upporikas.
Heti sisään astuttuaan näkyi sen tuntevan Juoseppi itsekin, sillä kuin siivellä pyyhkäisten näkyivät hänen mielestään katoavan kaikki rahahuolet ja jaalamurheet, jotka häntä muuten kaikkialla olivat viime aikoina seuranneet.
Penkillä Esasta oikealle istui ensin Anna-Marja ja sitten muita tyttöjä. Esan vasemmalle puolelle istuutui Sameli.
Esa vilkaisi Sameliin ja sanoi:
— Mikäs tuuli nyt puhaltaa, kun sinäkin tänne tulit?!
— Itätuuli, itätuuli!, selitteli Piki-Juoseppi ennen Samelia, ja lisäsi: — Tämä Sameli seilaa itätuulta!