— Niin, niin! Musta kuin pikipallo ja siitä läksi mustaa valoa.
— Tuota en oikein ota minäkään uskoakseni, sanoi Esa. En minä ole milloinkaan nähnyt mustaa aurinkoa.
— Vai et! Sitte sinä et ole ennättänytkään nähdä taivasta joka kantilta.
Liittyi puheeseen jo muitakin merimiehiä:
— Antaa Piki-Juosepin puhua! Ehkä se on nähnytkin mustan auringon. Kukas sen tietää. Kuullaan nyt ensin!
— Minä sanon nyt teille, jotka ette ole koskaan näitä omia meriä etempänä kulkeneet, että on kolme aurinkoa. Yksi, joka paistaa etelästä. Se näkyy tännekin. Toinen, joka paistaa päänlaelta. Se ei näy tänne. Ja kolmas, joka paistaa pohjoisesta. Se vielä vähemmin näkyy tänne. Eikö ole niin?! Sanokoot ne, jotka ovat ulkomerillä olleet!
— On, on! Oikein Juoseppi haastaa, kuului monelta suunnalta.
Tytöt nauroivat.
— Älkää naurako, sanon minä!
Tytöt ratkesivat vieläkin hurjempaan nauruun, ei sille, että Piki-Juoseppi olisi jotain erikoista tai naurettavaa sanonut, vaan sille, että hän puhui niin vihaisena ja tärkeän näköisenä, ihan kuin pappi kinkereillä.