Heikko tuuli puhalteli lännestä.
Sakea sumu peitti taivaan, meren ja saaren.
Niin sakea, että loiston tuli ei näkynyt kuin kivenheiton päähän, siis puolimatkaan rantaan, ja sinnekin kuin vanha vaskinappi.
Näki, kuinka sumu miljoonine pienine vesipisaroineen kiisi ohi loistotulen. Muualle katsoessa tuntui, kuin sumu makaisi paikallaan raskaana taakkana maan ja meren päällä ja tuuli vain lentäisi.
Meressä kävi vanha ummikas, joka mourusi rantaan.
Penna seisoi matalan sumukellotapulin vieressä maassa, tapulin tuulensuojaisella puolella.
Kellon palasta lähtevän nuoran pää oli hänellä kädessään.
Kello on suurempi kuin saaren isoin kirkonkello ja on siinä kumeampi ja kantavampi ääni kuin siinä.
Penna seisoi viluisena ja rasvattuihin hylkeennahkavaatteisiin puettuna — öljyvaatteita ei siihen aikaan vielä ollut — tapulin vieressä.
Hän piteli nuoraa käsissään ja veteli siitä molemmin käsin aika ajoin.