Hän soitti, antaen viululleen äänen, jota sillä ei aina ollut, eikä tanssikaan aina niin kaunista ollut kuin nyt.

Silloin ja tällöin kumahteli tupa raskaan merisaappaan lyödessä permantoa — muulloin oli ylinnä pehmeäpohjaisten kalastajalapikkaiden sutina ja mäiskinä ja tyttöjen kautokenkien kapina.

* * * * *

Yö oli jo pitkällä, kun Sameli käveli autiota kyläkujaa pitkin Anna-Marja vierellään.

He kävelivät käsitysten.

He eivät puhuneet mitään. Kuu paistoi kylmällä taivaalla, joka oli tähtiä täynnä, pilviä siellä täällä, joita myrsky kiidätti.

Tuuli ravisteli lehdettömiä omenapuita ja saarneja.

Jossain haukkui koira.

Meri jymisi ja pauhasi kylän edessä.

Sameli saattoi Anna-Marjaa kotiin.