RALL VO
Viivoja kulki pitkin arkkia, yhdeksän yhdensuuntaista, toisistaan yhtä kaukana olevaa selvää vesileimaviivaa. Niiden kanssa ristiin, siis poikki arkin, kulki vieri vieressä toisia vesileimaviivoja. Niitä oli lukematon määrä. Näistä vesileimaviivoista ei ollut kirjoittajalle mitään apua, koska Esa ei niitä nähnyt kirjoittaessaan. Tästä johtui, että isokirjaimiset ja vahvaviivaiset rivit Esan vihossa olivat vinoja ja käyriä. Eri asiain väliin veti Esa aina vieläkin paksumman viivan, yli vihon lehden, reunasta reunaan, ja kun Esa ei käyttänyt viivoitinta, olivat nämäkin viivat käyriä ja epätasaisia — mutta selviä, ja sehän oli pääasia. Näin sopi yhdelle lehden sivulle vain seitsemäntoista riviä ja toisille vieläkin vähemmän, hiilellä kirjoittaen puolta vähemmän. Vihko oli lujasti kokoon ommeltu purjelangalla ja purjeneulalla, käyttäen apuna purjekinnasta eli pirunhanskaa, niinkuin purjeenompelussa ainakin. Vihossa oli kahdeksan lehteä, ja kanteen oli merkitty:
JUUDAKSEN EPISTOLA XXI LUKU
Vihko oli nimittäin yhdeskolmatta, ja kukin vihko muodosti yhden luvun.
Paperin oli Esa tuonut muutama vuosi takaperin ulkomailta merimiesarkussaan.
Vihot ja tähteenä oleva paperi säilytettiin kamarin kaapissa, missä rahatkin.
Paperin arveli Esa riittävän loppuelämäkseen ja me, jälkimaailma, tiedämme kyllä kuinka kävi, nimittäin että paperi riitti täsmälleen viimeiseen vihkoon asti, joka oli kolmaskolmatta, ja jäi siitä vihosta neljä lehteä tyhjäksikin. Viimeinen merkintä on tehty hiilellä ja niin epävarmalla ja vapisevalla kädellä, että lehden sivulle on sopinut vain yksitoista sanaa:
"Sepän Jaanille kolme nelikkoa rukiita velkaa. Vita-Martille puolikko ohria velkaa."
Esa oli nimittäin kuollut suuressa puutteessa ja köyhyydessä. Ennättikö hän virolaisille maksaa nuo viimeiset velkansa, sen yksin Jumala tietää, sillä sekä velalliset että velkojat ovat molemmat jo vuosikymmeniä sitten lähteneet "pitkälle reisulle", eikä Esa-vainajan muistiinpanot asiaa liioin selvitä, sillä Esalla ei ollut tapana merkitä kuka velkansa maksoi hänelle ja kenelle hän itse velan maksoi. Silmäillessään vihkojansa hän kyllä muisti, mikä saatava tai velka on suorittamatta mikä ei.
Asiat merkittiin vihkoon siinä järjestyksessä kuin ne tapahtuivat, velat ja saatavat sekaisin. Niinpä siinä vihossa, joka parhaillaan Esalla on edessään, hänen istuessaan pitkän pöytänsä päässä paitahihasillaan eräänä kelmeänä syyspäivänä, on merkitty: