— Mihinkäs Tuomas näin myöhään menee, kysyi Sameli varmuuden vuoksi.
— Naapurikylään ja sieltä Lounatriviin, loistolle, kahdeksalta alkaa minulla siellä vartiovuoro, loistolla nimittäin. Kun on näin kirkas kuunpaiste, niin en välittänyt lähteä aikaisemmin.
Jyrin Tuomas palveli siihen aikaan Lounatrivissä loistonvartijana.
Hän jatkoi matkaansa.
Sameli antoi hevosensa vielä seistä ja levätä.
Suon itäsivulla kohosi tasainen mänty- ja kuusimetsä ja länsisivulla korkea Havukkavuoren seljänne.
Suolla itsessään kasvoi mataloita vaivaismäntyjä ja varpukasvullisuutta, joka oli lumen peitossa.
— Jokos nyt uskot, sanoi Sameli Juosepille.
— Täytyyhän minun uskoa, kun omin silmin näin.
— Näitkö sinä sen itsensä?!