Ei sitä muutenkaan voi sanoa.
Ja asiahan onkin tärkeä, eikä sana.
Samelilta jäi kuitenkin tämä kaikki sanomatta ja koko hänen puheliaisuutensa olikin vain sisäistä laatua. Siellä, päänsä sisällä, hän haastaa paukutti Anna-Marjalle, ettei loppuakaan tullut.
Sameli pani tupakaksi.
Silmin hän seurasi Anna-Marjan sukkulan lentoa, käämin hyrinää, pirran pauketta, niisilokkien rasahtelua, niisien huisketta, jalkojen polkua suksilla, Anna-Marjan käsivarsien notkeita ja voimakkaita liikkeitä, kasvoja ja kullalle hohtavia hiuksia, joissa päivänpaiste välähteli ja Anna-Marjan sinikukkaista pukua ja punaruusuista silkkihuivia, joka oli hänen harteillaan ja jonka Sameli oli juuri tuonut tuliaisiksi Saksan matkaltaan vanhalla "Anna-Marjalla".
Samelillakos oli puhetta!
Töin tuskin kykeni hän itse seuraamaan sen vauhtia!
Sameli pani tupakaksi.
Hän latasi valkean savipiippunsa, sytytti sen ja veteli hyvätuoksuisia ihania savuja.
Anna-Marja kysyi: