— Miksi et sinä haasta, Sameli?
— Haastako?
— Niin.
— Minä vain ajattelen. Ensin ajattelen, mitä haastaisin.
— Mitä sinä sitte oikein ajattelet? Sinulla taitaa olla jotain pahaa mielessäsi, vaikka toitkin tämän silkkihuivin ja muuta. Sano, mitä sinä ajattelet!
— Sitä vain, että eipäs tuo sukkula lennä sinulta koskaan permannolle.
Ja Anna-Marjakos siitä nauramaan.
Hänen naurunsa soi ja helisi.
Se miltei pyörrytti Samelia.
Samassa helähti ja paukahti. Sukkula lensi ikkunaan ja kirposi siitä kolisten permannolle, josta Anna-Marja sen sieppasi käteensä niin että Sameli töintuskin ennätti nähdä mitä tapahtui.