Kuului kulkusten helinä ja reen jalasten ratina ja narina pakkaslumessa.
Tulivat kosijat sisään, sulhanen ja puhemies.
Emäntä tunsi kyllä tulijat ja mitä varten ne tulivat.
Tytär arvasi myös ja pani parastaan, mutta sattui kuin sattuikin hänelle onnettomuus. Sukkula kirposi kädestä kauas permannolle, melkein sulhasten jalkoihin, yli tuvan.
Iski siitä silmää puhemies sulhaselle ja sanoi: "Katsos, katsos, miten kutoo!", jonka kuuli tytön äiti ja sanoi: "Mitäs tämä nyt on, mutta olisittepas nähneet eilen, kun tämä kutoi ja sukkula lensi ikkunasta aina tuonne noin sikopahnan katolle astikka! Vieläkin on ruutu rikki, niinkuin näette. Ei ole ennätetty sitä paikata."
— Voi voi! Sepä oli vasta morsian!, sanoi Anna-Marja nauraen.
— Oli se! Ja sinä et saanut edes ikkunaa rikki!
— Jaa jaa! Mutta minäpä en morsian olekaan, enkä morsiameksi pyri!
— Niin — no — enkä minäkään sulhanen, eikä tässä ole puhemiestäkään.
— Ottaisitko sinä puhemiehen, kun tulisit kosimaan?