Piki-Juosepin sydän löi rauhattomasti.
Näytti siltä kuin Samelin luo puheille menoa ei voisi siirtää enää tuntiakaan.
Hän loikoili ja koetti miettiä, millä sanoilla Samelia puhuttelisi ja asian selvittäisi.
Ei tullut ajatuksia loikomalla.
Hän istui tunnin keinutuolissa.
Sama tulos.
Siihen kului pari tuntia.
Hän toivoi, että kun hän rutosti lähtee kävelemään Samelin taloa kohti, niin eiköhän pää selviä.
Hän teki niin, mutta minkä lähemmä hän pääsi, sen sekavammaksi kävi pää.
Hän palasi ja päätti armahtaa itseään vielä huomiseen, puhalsi sitten tänään ja huomenna mikä tuuli hyvänsä.