Jos romurautakuorman ottaa Samelilta, niin pianhan se on alukseen pantu, ennättää sen huomennakin.
Tämä armahtava päätös, ratkaisun siirto huomiseen, tuotti Juosepille vilpitöntä iloa.
Hän jopa viheltelikin lierutellessaan jollaansa vielä kerran sinä iltana jaalalle.
Laskiais-illan tapaus oli synnyttänyt Juosepissa Samelia kohtaan leppymättömän vihan ja kateuden (kateutta oikeastaan oli jo ennenkin) ja lisäksi häpeäntunteen, jota ei voinut pois puhaltaa, jos nuo toiset voisikin hillitä.
Samelin laita oli miltei sama — se ero vain, ettei hän tuntenut mitään velvollisuuksia lähetä Juoseppia.
Hänen ei ollut pakko mennä Juoseppia muistuttamaan romuraudan kuljettamisesta. Hän mieluummin uhrasi nuo tuhat markkaansa ja niiden korot, kuin meni — meni — puhuttelemaan — miestä joka oli ärjäissyt hänelle: "Pois tieltä!" ja sysännyt häntä nyrkillään sydänalaan, että henki oli mennä.
Ei!
Ei sinä ilmoisna ikinä!!
Lähettäköön Juoseppi hänelle sanan, että hän tahtoo sata markkaa kuussa hyvitystä siitä, ettei tule vastaan kujilla ja ettei tule toisen kauttakaan tarjoamaan palvelustaan jaalallaan tai muuten ja ettei tule tyrkyttämään rahaa velan maksuun ja yleensä antaa hänen, Samelin olla rauhassa, eli, ettei pyri tallaamaan hänen varpailleen.
Ja ellei sata riitä, ottakoon kaksi!