Hänen siinä itkiessään lakkasi soitto, mutta hän tunsi itsensä niin ihmeellisen levolliseksi. Säveleet viereisestä onnellisesta kodista tulivat hänen toverikseen yön pitkinä hetkinä. Ne puhuivat hänelle ylevämmästä elämästä ja pitivät toivoa rakkauden voitosta valveilla hänen sydämessään.
Hiljaa väänsi hän lampun sydämen taaskin korkeammalle ja alkoi tehdä työtä rakastetun hyväksi.
Jouluaamun sarastaessa lähetti hän palavan rukouksen taivaaseen hänen puolestaan. Kenties ottaa joku niistä lempeistä enkeleistä, jotka silloin palaavat maan päältä, missä he jouluaattona ovat vierailleet, tämän rukouksen mukaansa ja laskee sen Kaikkivaltiaan jalkojen juureen.
Joulutervehdys sydänmaasta
Ankara lumituisku oli raivonnut kautta maan. Monellaisia seisahduksia oli siitä aiheutunut kulkulaitoksissa, vieläpä juuri jouluaaton edellisenä päivänä. Kaikkialla puuhailtiin maanteiden avaamisessa liikenteelle. Lumiaura eteni vitkalleen ajajien hurjasti hoilatessa ja ruoskansiiman vinhaan vinkuessa. Olipa paikka paikoin tieltä raivattava yksinäinen petäjäkin, jonka rajuilma oli kumoon kaatanut.
Sähkölennätinjohdon käyttämisessä oli pyryilma niinikään saanut aikaan keskeytyksen. Puut olivat näet maahan sortuessaan katkaisseet moniaita johtolankoja. Siitäpä syystä jouluaattopäivän aamuna lähetettiinkin eri asemilta työmiehiä ja tarkastajia mahdollisuuden mukaan ensi tilassa korjaamaan tapahtuneita vaurioita.
Niiden työmiesten joukossa, jotka Helsingistä ensimäisellä aamujunalla sanotulle matkalle lähtivät, oli Fritiof Koivu, seitsemänkolmatta vuotias pohjalainen. Häntä oli ollut asemalle saattamassa tuona varhaisena aamuhetkenä hänen nuori vaimonsa: pienenläntä nainen vielä lapsellisine, kauniine kasvonpiirteineen, joissa kuitenkin tällä kertaa tukahutettu itku kuvastui miellyttävän hymyilyn alta, jolla hän heitti jäähyväiset miehellensä, ojentaessaan hänelle huolellisesti varustetun eväspussin. Näkyi kyllä, että tämä oli heistä ikävä pettymys, kun näin joutuivat erotetuiksi toisistansa jouluaattona, vieläpä juuri nyt, jolloin heidän pikku Elsansa paraiksi oli ennättänyt niin isoksi, että hän hyvin saattoi iloita kaikesta siitä ihanuudesta, mitä jouluilta oli myötänsä tuova.
Kohisten kiiti juna täynnä väkeä lumivaippaan verhottujen seutujen halki. Keskenänsä rattoisasti keskustelevien matkustajien joukossa oli Koivulla siinä vaunun kolkassa, missä hän oli joutilaan paikan tavannut, hyvää aikaa aprikoida, kuinka velvollisuuden täyttäminen nuoresta, elämänhaluisesta perheenisästä sentään toisinaan saattoi tuntua vaikealta.
Hän oli ajatellut ruveta koneenrakentajaksi. Sellaisissa aikeissa oli hän jo moniaita vuosia sitte, suuria vaikeuksia voittaen, saapunut Helsinkiin. Olipa hän päässyt oppilaaksi sikäläiseen polyteknilliseen opistoonkin, mutta vallan varaton kun oli, kävi hänelle ajan pitkään mahdottomaksi jatkaa opinnoitaan. Sen vuoksi oli hän uudelleen ruvennut tavalliseksi työmieheksi. Eräs hänen lapsuudentuttavansa, joka oli kotoisin samoilta seuduilta kuin hänkin, ja jolla nyt oli virka sähkölennätinlaitoksen palveluksessa, oli alkanut joutohetkinä opettaa häntä sähköttämään. Mutta puuttuva kielitaito pystytti esteet hänen edistykselleen tälläkin alalla. Kun nuori ystävämme viisi vuotta sitte oli tullut tuttavaksi eli ehkä paremmin rakkaussuhteisiin tytön kanssa, joka nyt oli hänellä aviosiippana, onnistui lapsuudenystävän hankkia hänelle varma, joskin niukkatuloinen paikka sähkölennätinhallituksen palveluksessa. Tässä toimessa hänellä oli ollut menestystä. Lupasivatpa hänen synnynnäiset koneenrakentajataipumuksensa hänelle melkoista paremmankin tulevaisuuden, kun hän sen lisäksi kaikkina noina työteliäisyyttä kysyvinä vuosina varojensa ja tilaisuuden mukaan oli koettanut kartuttaa tietojansa.
Ja kaikkien hänen tulevaisuudensuunnitelmiensa yli kohosi kirkkaan aamutähden lailla hänen pieni, rakas nelivuotinen Elsansa viattomasti ja, kuten aina, iloisesti hymyillen isälle ja äidille; hänen pieni, rakas Elsansa, joka tänä iltana ensi kerran saisi nähdä loistavan, ihmeellisen joulukuusen, ja jonka ensimäinen, kauniin kaunis nukke salavihkaa lepäsi kääreeseen kietaistuna äidin piirongin laatikossa. Tämän rakastetun lapsensa ensimäiseksi, reippaaksi joulupukiksi oli isä toivonut saavansa pukeutua. Mutta lumituisku, lumituisku!