Mestauspäivä oli tullut. Katri pantiin rattaille kirkonkylästä vietäväksi mestauspaikalle, mihin myöskin paljon paikkakunnan väkeä meni katsomaan kauheata rangaistusta.
Kun kirkko tuli näkyviin, heräsi Katri vielä kerran siitä kuoleman rauhasta, johon hän näytti vaipuneeksi, tuntemaan vaivaa. Levotonna katseli hän ympäriinsä ja rukoili hiljaan ja hartaasti. Kun vanginkulettaja ajoi sillalla, joka vie Kalajoen yli, valloittivat tuska ja epäilys hänen mielensä. Hän nousi kahleissaan seisomaan rattaille, ponnisti kaikki voimansa ja heittäytyi kosken kuohuun. Kolme kertaa näkyivät nuo vaaleat kasvot, ympäröityt mustilla hajallisilla hiuksilla kiitävien, synkeitten vesitulvien yli, kolme kertaa vajosivat ne taas syvyyteen, ja kun uljaan vanginkulettajan, joka oli Katrin jälkeen hypännyt koskeen, onnistui saada hänet kiinni, oli Katri ainoasti ruumis, jonka vanginkulettaja kantoi rantaan.
Kuolema aaltojen tyrskyssä oli nopea ja rauhattomalla sydämmellä oli nyt rauha.
Tuomio, joka oli langetettu elävän murhaajan yli, täytettiin sitten itsensä murhaajan ruumiille. Maalliset loput siitä, joka kerran oli ollut Katri, haudattiin vihdoin siunaamattomaan maahan, ja se oli monen mielestä kovin rangaistus, jonka tämä tyttöraukka sai kärsiä.
* * * * *
Laukkalassa Niilo sitten päiviänsä kulutti. Vähän iloa tarjosi hänelle elämä, mutta vanha isä oli, kuitenkin sen onnettomuuden jälkeen, joka oli heitä kohdannut entistään lempeämpi poikaa kohtaan. Pikku Antti oli kummankin miehen suurin ilo, ja hän kasvoi reippaaksi ja iloiseksi pojaksi.
Kansan kesken kerrottiin sitten, että mittava haamu useana yönä tuli kankeemaan polvillensa Katrin rikkaruohoilla peitetylle haudalle, hurskaitten rauhallisen leposijan muurin ulkopuolella. Kamalan haudan pelko esti kaikkia tiedustelemasta, oliko se aave vai ihminen, joka siten kävi mustan Katrin siunaamattomalla haudalla. Yksin runneltu ja katuva Antti, Laukkalan rikas isäntä, tiesi kun hän kerran rauhassa laski vanhan päänsä kuoleman lepoon, että ne kyyneleet ja ne rukoukset, joittenka todistajina tuo surullinen hauta oli ollut, olivat lainanneet hänelle sovintoa Katri raukan ja hyvän Jumalan tavoin, joka oikeudellisessa isänkädessä pitää ihmiselämän kaikki vaiheet.