— Älä itke, lapsi raukka! Mikä sinun nimesi on?
— Nimeni on Katri, vastasi tyttö itkein katkerasti.
— Missä on kotosi? kysyi emäntä.
— Sitä en tiedä, vastasi Katri ja nyyhki. Talon poika, nuori Niilo, oli laannut leikkimästä, mutta istui liikkumatonna lattialla siinä missä oli istunut.
Samalla tuli talon rehtevä, rikas isäntä tupaan. Hän näki kuolleen vaimon, jonka kasvoihin syvä murhe oli painanut sinettinsä. Sitten katseli hän pientä Katria ja sanoi vaimolleen:
— Kenties annamme lapsiraukan syödä meidän leipää, siksi kun hän kasvaa ja voi pitää murhetta itsestään.
— Kiitän sinua siitä, Antti, sanoi emäntä ja hymyili kyynelten läpi.
Ystävällisesti nosti hän Katrin syliinsä ja hyväili häntä.
Silloin Niilo saapui äitinsä luo ja katseli isoilla, ihanilla silmillänsä kysellen häntä.
— Äiti, sanoi hän, jääkö hän tänne?
— Jää, Niilo, vastasi emäntä.