Ulkona helotti aurinko tänä yönä säteilevän kirkkaana, vaikkakin sen loisto oli omituisen vakavaa, mikä sille keskiyön aikana on juuri ominaista. Tunturi lepäili katveisena noin viiden kilometrin päässä, linnuntietä laskien. Sitä ympäröivät honkametsäiset kukkulat ja niiden yläpuolella muodostuivat kivivuoret jättiläismäiseksi, matalanpuoleiseksi hämärän muinaisuuden kilvenkupulaksi.
Jokin salaperäinen vetovoima on tuossa erämaan jättiläisessä, jonka ympärillä vielä väliin susi ja karhu samoilevat. Silmä pyrki kerran toisensa perästä kääntymään sen tasaisiin, voimakkaisiin ääriviivoihin.
3. YLLÄSTUNTURI.
Niin tulivat aamun alkutunnit, jokseenkin kylmät, tuoden kuin tervehdyksiä korkealta tunturilta, missä ilma on koleata kuumimpanakin kesäpäivänä.
Aamukahvi tarjoiltiin. Ja me purasimme hyvin aikaisen aamiaisen eväslaukkumme antimista, ja siihen olimme lisäykseksi saaneet auringonpaisteessa kuivattua poronlihaa. Sitte läksimme oppaamme seurassa — hän oli muuan tilanomistaja tuon matalan pikkujärven vastakkaiselta rannalta — venevalkamaan, sillä alkuosa matkaamme oli kuljettava vesitse.
Kauvan ei tarvittu soutaa. Me astuimme maihin erään leveän metsäojan suulla; puron vesi solui hiljaa eteenpäin yhtyäkseen järven sameisiin varastoihin.
Nyt alkoi hanhenmarssimme oppaamme perässä melkein huomaamatonta, erämaahan johtavaa polkua pitkin. Kello oli nyt neljä aamulla.
Mikä ääretön joukko mahtavien, kaatuneiden honkain runkoja olikaan tässä metsässä vastassamme! Väliin pääsimme niistä kiertämällä, väliin oli meidän kiivettävä niiden yli. Useimmat niistä lienevät sortuneet myrskyissä muutamia vuosikymmeniä takaperin. Oksat ja varvut olivat jo aikoja sitte rungoista irtaantuneet ja kaarnan olivat sateet ja myrskyt putipuhtaiksi pois huuhdelleet. Väriltään melkein valkeina ja ihan alastomina viruivat ne vehreän metsämaan kamarassa tahi pilkistelivät tuuheiden sanajalkojen välistä, joita kasvoi reippaasti porisevien purojen varsilla, metsän halki uraansa uurtavien. Ne näyttivät mammuth-eläinten luiden jättiläismäisiltä jäännöksiltä, sinne tänne erämaahan eksyneiltä.
Aurinko kohosi yhä ylemmäs taivaalle ja kuumuus oli jo niinkin varhain aamulla jokseenkin rasittava, varsinkin noustessamme harvempaa metsää kasvavan Lampovaaran rinnettä ylös, sillä siellä oli kovin vähän varjoisata eikä kaikin paikoin ollenkaan. Päästyämme sen huipulle — vaaraa pidettäisiin Etelä-Suomessa varsin huomattavana »näköalavuorena» — tähystelimme turhaan tunturia, mikä ei saattanut olla kauvempana kuin kilometrin päässä meistä, mutta metsäpä yhäkin peitti Yllästunturin näkyvistämme.
Niin laskeusimme alas Lampovaaran vastakkaista rinnettä ja tulimme erääseen notkelmaan, mistä tiemme johti edelleen halki ylenevien metsämaiden, kunnes yhtäkkiä huomasimme seisovamme jylhäkatseisen, jyrkän Yllästunturin juurella. Lapissa huomaa useinkin joutuneensa yllätyksien tenhopiiriin.