Ylen ymmärtämättömästi ja luonnottomasti käyttäytyy poro, kun se pulkan eteen valjastettuna sattuu pelästymään väliin vallan mitättömästä syystä. Silloin se ihan yht’äkkiä heittäikse rajusti syrjään, lekkuu ja potkii jaloillaan lähintä pulkkaa ja näyttää olevan kokonaan pois suunniltaan aivan kuin jokin hajamielinen oppinut herra, joka on sattunut eksymään maailman humuun.
Omistajaansa poro ei voine koskaan perehtyä niin hyvin kuin muut kotieläimet. Näyttää siltä kuin ei se edes omaa nimeään kuulisi, jos se näet sattumalta olisi onnistunut sellaisen saamaan. Poron kauppa-arvo riippuu sen tavasta tai taituruudesta juosta suoraan. — »Suoran poron» nimitys on korkein arvolause mikä voidaan antaa tälle peräpohjolan välttämättömän tarpeelliselle, kärsivälliselle, nopeakulkuiselle eläimelle, joka täällä poistaa suunnilleen saman puutteen kuin aasi etelämaissa.
Niinkuin tunnettua pudottaa poro joka kevät pois sarvensa. Ne ovat väliin vallan kauniita ja suuria, vaan vaikka niitä meikäläiset käyttävätkin jonkillaisina eteis- tai huonekoristeina, ei niitä täällä useinkaan viitsitä panna edes säilöön. Tuhansittain lahoo niitä autioilla kummuilla ja tuntureilla. Uskomattoman lyhyessä ajassa, noin kolmessa kuukaudessa, ovat uudet sarvet saaneet jo tavallisen asianmukaisen kokonsa. Sarvillaan poro kaapii poronjäkälää peittävän lumen. Ylen harvoin käyttää se niitä hyökkäysaseina ihmistä vastaan.
Pulkkaan ja poroon ei ole helppoa täydellisesti perehtyä ellei jo pienestä pitäen ole tuossa pikku kelkassa kasvanut ja eläimen omituisuuksiin tottunut. Mutta tottunutpa taitaakin tuolla vikkelällä eläimellä tehdä mitä rohkeimpia temppuja, mitkä reippaudellaan ja raikkaudellaan voivat kilpailla minkä talviurheilulajin kanssa tahansa ja saattaa koko urheilijamaailman hämmästymään.
Niinpä näin kerran erään tiheän metsän halki vaeltaessani, miten kaksi kasvavaa poikasta yht’äkkiä tulla huristi esiin pitkin kapeata, parahiksi huomattavaa polkua, joka lakkaamatta kiemurrellen pujottelihe puitten lomitse. Pojat seisoivat sauvoitta toistensa takana kumpikin suksillaan. Heitä veti poro ja se nelisessä kevyine taakkoineen huristi puitten keskitse ilman että nuo taitavat urheilijapoikaset olisivat vähääkään horjahdelleet varmasta, vapaasta asennostaan. Tuollaisessa urheilussa vaaditaan verratonta taituruutta pysyäkseen tasapainossa, mielenmalttia ja uskallusta, mikä siinä kohoo huippuunsa. Raittiimpia, ruusuisempia poskia ja joustavampia vartaloita kuin noiden kevyeisiin kesäpukuihin puettujen nuorukaisten lienee vaikea löytää. Yksinpä täällä poron ja suksien maassakin pidetään tätä tiheissä metsiköissä harjotettavaa urheilua reippauden huippuna.
Yhden miehen suksimista poron perässä jotenkin avonaisella ja suoralla tiellä pidetään täällä vaan pikku leikkinä, jota kyllä vanhempikin henkilö uskaltaisi yrittää.
5. LAPPALAISPERHEEN KODASSA.
Päätimme eräänä päivänä pistäytyä muutamassa lappalaiskodassa. Meille oli sanottu, että lähin sellainen oli tavattavissa Ruotsin puolella Muonionjokea, noin puolentoista tahi parin peninkulman päässä asunnostamme.
Määräpaikkaan mennessämme haimme Kolarin saarelta — se on muuan Suomen suurimpia jokisaaria ja noin 7 à 8 kilometrin pituinen — oppaaksemme erään tunnetun vanhemman tilanomistajan, kunnallislautakunnan puheenjohtajan. Hänen luonaan vaihetimme pikku rekemme seudulla käytettävään oivalliseen, pitkään reslarekeen, missä me turkkeihin ja vällyihin kääriintyneinä pitkällämme mukavasti maata mujotimme porontaljat allamme ja tyynyt päänaluksena. Pitkävartiset saappaat jaloissa ja paksut villakintaat ja poronnahkarukkaset käsissä olisimme kelvanneet miltei oikealle pohjoisnaparetkelle, puhumattakaan tuosta kahdeksan tuntia kestävästä käynnistä lappalaismetsissä.
Emme vielä olleet ehtineet kovinkaan kauvas Ruotsin puolelle ennenkuin tapasimme erään lappalaispoikasen, joka pehmoisen sointuvalla suomenkielellä ilmoitti meille, että se kota, jota me etsimme, oli jo edellisenä päivänä muutettu muualle kauvemmas, mutta että muuan toinen lappalaisperhe oli samana päivänä pystyttänyt kotansa Suomen puolelle Sadinkankaalle. Tähän paikkaan — se oli metsäistä kangasta — ei oppaamme asunnosta ollut kuin peninkulman matka. Pyörähdimme niinollen takaisin ja läksimme uudelle löytöretkelle, tällä kertaa oman maan rajojen sisäpuolella.